Kajaanin telinevoimistelijat ry tarjoaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuuden harrastaa telinevoimistelua turvallisessa, laadukkaassa ja innostavassa ympäristössä. Seurassamme jokainen voi edetä omalla tasollaan ja omien tavoitteidensa mukaisesti – ensimmäisistä voimistelukokemuksista liikunnan iloon, taitojen kehittämiseen ja tavoitteelliseen harjoitteluun sekä kilpailemiseen.
Toimintaamme kuuluu perhevoimistelua sekä monipuolisesti harraste-, taito- ja valmennusryhmiä. Haluamme, että jokainen voi kokea onnistumisia, oppia uutta ja kehittyä kannustavassa ilmapiirissä sekä tuntea kuuluvansa iloiseen ja yhteisölliseen seuraamme.

Kajaanin telinevoimistelijat ry on saanut lasten ja nuorten sekä aikuisten Tähtiseura-laatumerkin.

