Sotkamon Jymy-Pesis ry

Pesäpallo
Paikkakunta Sotkamo
Tähtimerkkilapset ja nuoret

Pesäpallon erikoisseura, jonka toiminta-ajatuksena on tarjota liikunta-, harrastus- ja kilpailumahdollisuuksia kansallispelimme parissa oman kiinnostuksen ja kykyjen edellyttämällä tasolla.

Järjestämme harrastustoimintaa ja kilpailutoimintaa, jonka johtoajatuksena on tarjota lapsille ja nuorille mahdollisuuksia myönteisiin kokemuksiin ja elämyksiin, henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin kehittämiseen sekä liikunnallisen elämäntavan omaksumiseen ja mahdollisuuden edetä niin pelaajana, valmentajana, tuomarina kuin taustavaikuttajana.

Toiminta tähtää lasten ja nuorten terveellisen ja liikunnallisen elämäntavan omaksumiseen sekä tasapainoiseen kasvuun joukkueurheilun avulla. Lisäksi Sotkamon Jymy-Pesis ry haluaa tarjota kasvunpaikkoja nuorille työtä tarjoamalla.

Sotkamon Jymy-Pesis on saanut lasten ja nuorten Tähtiseura-laatumerkin.

Tutustu Tähtiseuroihin

VG-62 ry

Ringette, Taitoluistelu