Siirry sisältöön
Jaa facebookissaJaa twitterissäJaa linkedinissä

Urheiluseuroille

Liikuntaleikkikoulu eli Liikkari on asiantuntijoiden tekemä alle kouluikäisten lasten monipuolinen ja laadukas liikuntaohjema liikunnan harrastustoimintaan. Liikuntaleikkikoulussa lapsi oppii motorisia perustaitoja, leikinomaisesti ja lapsilähtöisesti.

Urheiluseurat ja yhdistykset voivat tarjota laadukasta harrastustoimintaa alle kouluikäisille toteuttamalla Liikuntaleikkikoulua. Liikuntaleikkikoulussa harjoitellaan liikunnan perustaitoja ennen lajitaitojen harjoittelua. Liikuntaleikkikoulun myötä seuran toiminta tulee tutuksi myös vanhemmille Liikkarin yhteistuntien myötä.

Liikkarissa liikutaan ikäryhmittäin: 2-3 -vuotiaat liikkuvat Perheliikkarissa ja 4-5 -vuotiaat sekä 6 -vuotiaat liikkuvat omissa ryhmissään. Jokaisen ikäryhmän tuntimalleihin kuuluu yhteistunteja; Perheliikkarissa lapsi ja aikuinen liikkuvat joka tunnilla yhdessä, 4-5 -vuotiailla aikuinen on mukana kerran kuukaudessa ja 6 -vuotiailla vähintään kerran kaudessa.

Liikuntaleikkikoulun materiaalit helpottavat ohjaajan työtä, sillä valmiit tuntimallit muodostavat kausisuunnitelmat usealle vuodelle. Tuntimallit on lasten liikunnan asiantuntijoiden suunnittelemia ja ne etenevät lapsen kehitysvaiheiden mukaisesti.

Liikuntaleikkikoulu on kannattavaa toimintaa urheiluseuroille ja yhdistyksille. Liikkarin lisää pienten lasten laadukkaita liikuntaharrastusmahdollisuuksia.

 

Liikuntaleikkikoulun materiaalit saa käyttöön käytyään Liikuntaleikkikoulun ohjaajakoulutuksen.

Katso lisätietoja kohdasta “Miten mukaan?“.

 

Tuntimallit sisältävän kansion lisäksi Olympiakomitean verkkokaupasta voi tilata Liikuntaleikkikoulun lisämateriaaleja lapsille.

“Liikuntaleikkikoulu on kannattavaa toimintaa urheiluseuroille.”

Liikuntaleikkikoulu -toimintaa järjestäville urheiluseuroille ja yhdistyksille:

Olympiakomitean verkkokaupasta tilattavat lisämateriaalit

  • 4-5 -vuotiaiden kotitehtävävihko
  • Perheliikkariin ja 6 -vuotiaille Liikkari-passi
  • Sykkivät Sydämet -musiikkikokoelma lasten liikuntamusiikeista
Noin 1/3

alle kouluikäisistä lapsista liikkuu urheiluseuroissa.

Lisää liikettä pääyhteistyö­kumppanit

                                
                                     veikkaus_vaakalogo_white_rgb

                                
                                     op_logo_vasen_negatiivi_comporessed
Huippu-urheilun pääyhteistyö­kumppanit

                                
                                     veikkaus_vaakalogo_white_rgb

                                
                                     finnair_logo_white_compressed

                                
                                     icepeak-logo-text-rgb-white_compressed

                                
                                     toyota_v_white_rgb

                                
                                     Aava Virta logo nega

                                
                                     Energiayhtiö St1:n logo