Tokioon valittu Henri Ruoste OlympiaCastin vieraana – ratsastus on jatkuvaa tasapainoilua elannon ja urheilumenestyksen välillä

Ilkka Palomäki: [00:00:12] Tervetuloa OlympiaCastin seuraan. Tämä on Suomen Olympiakomitean tuottama podcast sarja, joka on käynnistynyt syksyllä 2018. Loppuvuoden 2020 pidimme hiljaiseloa ja samalla uudistimme vähän sisältöjämme. Edelleen vankkana kivijalkana säilyy suomalaisen huippu-urheilun ilmiöiden, tarinoiden ja ihmisten esiin tuominen, mutta rinnalle nousee yhä vahvemmin suomalaisen liikunnan ja urheilun toinen iso valinta ja peruskivi eli seuratoiminta. Meidät löydät yleisimmiltä podcastin tarjoajilta. Tänään isäntänä toimii Ilkka Palomäki.

Ilkka Palomäki: [00:00:54] Tänään OlympiaCastin vieraana on Henri Ruoste. Yksi Ruosteen urheilu-uran unelmista täyttyi tämän podcastin julkaisupäivänä keskiviikkona 10. maaliskuuta, kun Suomen Olympiakomitean hallitus löi sinetin Ruosteen valinnalle Tokion olympiakisoihin. Ruosteen laji on kouluratsastus, jossa Suomi sai edustuksen mukaan viimeksi Lontoossa 2012. Helmikuussa 29 vuotta täyttänyt Ruoste on tehnyt uransa pitkälti ulkomailla, sillä hän lähti Saksaan ensimmäisen kerran jo vuonna 2001. Välissä tie vei Englantiin, josta ruoste palasi nykyiseen kotimaahansa Saksaan kymmenen vuotta sitten. Siellä ruosteella on talliyritys, joka keskittyy hevosten kouluttamisen, myynnin ja kilpailuttamisen ohella valmentamiseen. Ratsastus onkin olympialajien joukossa hyvin poikkeava laji, sillä kulut lajissa ovat massiiviset ja tuo tasapainoilu kilpailumenestykseen satsaamisen ja sitten toisaalta elannon hankkimisen välillä asettaa urheilijan välillä aika haastaviin valintatilanteisiin. Tässä haastattelussa Ruoste avaa muun muassa tätä dilemmaa ja ratsastajaarkea sekä lajin ominaispiirteitä laajemminkin.

Ilkka Palomäki: [00:02:16] Olemme saaneet OlympiaCastiin vieraaksi ratsastaja Henri Ruosteen, tervetuloa!

Henri Ruoste: [00:02:24] Kiitos, kiitos. Kiva olla paikalla.

Ilkka Palomäki: [00:02:26] Lähdetään ihan tuoreella uutisella ja onnittelulla oikeastaan liikkeelle. Olympiakomitean hallitus on hyväksynyt valintasi Tokion olympiakisojen kouluratsastuksen, ja ne ovat sun uran ensimmäiset olympiakisat edessä kesällä, niin miten merkittävä juttu se on sulle?

Henri Ruoste: [00:02:44] Se on aivan mahtava juttu ja totta kai se on ihan varmaan jokaisen urheilijan unelma edustaa omaa maata olympialaisissa ja mun unelma siinä missä kaikkien muidenkin tietenkin, mutta mulle henkilökohtaisesti se on tosi iso asia. Sen eteen on tehty monta, monta vuotta töitä ja tullaan toivottavasti tekemään vielä monta, monta vuotta lisää, että päästäisiin joskus uudestaan.

Ilkka Palomäki: [00:03:07] Suomalaisia kouluratsastajia ei ollut mukana Riossa 2016, jossa suomalaisia edusti kenttäratsastaja Elmo Jankari niin, miten iso juttu se on lajille Suomessa sun nähdäksesi, että Tokioon saatiin jälleen edustaja mukaan?

Henri Ruoste: [00:03:24] Luulen, että se on… Siis meillä on paljon ratsastajia, mutta jokaisessa lajissa sinne pääsee vain tulosten perusteella. Meidän ratsastajien taso ja hevosmateriaalien taso on noussut viime vuosina tosi paljon. Varmasti olympiaedustus tuo lisää intoa ja motivaatiota ja toivottavasti isomman yleisön kiinnostusta ja samaan aikaan niin kuin meidän lajimme sisällä me ilman muuta tehdään töitä sen eteen, että meillä olisi Pariisissa joukkue. Totta kai se on pitkä tie, mutta kaikki ovat tosi motivoituneet ja se on tähtäin ja sen eteen tehdään paljon töitä.

Ilkka Palomäki: [00:04:07] No, olympiakisat ovat suurimmassa osassa olympiayksilölajeissa tapahtuma, johon urheilijat ennen kaikkea haluavat. Onko se myös kouluratsastuksessa näin ja onko se ollut sulle semmoinen ”the kilpailu”, mihin olet halunnut?

Henri Ruoste: [00:04:22] Joo, totta kai – niin kuin mä sanoin – se on ihan varmaan kaikkien urheilijoiden unelma päästä olympialaisiin ja ilman muuta se on, se on ihan varmaa jotain erikoista ja kerran elämässä – kaksi kertaa elämässä -kokemus, jos on onnea matkassa ja pysyy terveenä ja, jos sen enemmän pääsee tai sen useammin pääsee, niin se on tietty ihan mahtavaa, mutta ilman muuta se on iso unelma. Mä olin Riossa valmentajana. Olin siellä; sain kokea sen kaiken avajaisseremonian ja totta kai se on jotain käsittättämätönta kävellä sisään sinne areenalle ja mitä ne siellä toteuttivat, oli tosi, tosi hienoa. Sitä ei pysty pysty telkkarin välityksellä kuvailemaan, sitä tunnetta, mikä se on, kun kävelee sinne sisään. Totta kai se kaikki keskittyy urheiluun ja urheilun takia sinne mennään ja se on miksi jokainen urheilija tekee joka päivä töitä ja herää aamulla haluaa yrittää olla parempi kuin päivää aikaisemmin.

Ilkka Palomäki: [00:05:36] Ratsastuksessa tuo karsintavuosi oli 2019, jonka aikana – monen muun suomalaisen tavoin kerrytit rankingpisteitä – ja, kun mainitsit tuon, että Suomi ei sitä joukkuepaikkaa saanut niin vain kahdelle oli jaossa yksilöpaikka rankingin kautta tästä maalohkosta, missä Suomi karsi. Millainen rupeama tuo karsintavuosi oikeastaan oli sulle?

Henri Ruoste: [00:06:00] Se oli siinä mielessä aika lyhyt, että mulla oli eri hevonen, kun mulla on tänä vuonna. Viime vuonna kilpaillut… Että se aloitti kilpailemisen 2019 kansainvälisesti ja totta kai se rutiini puuttui ja tekemisen varmuus puuttuu. Se oli siinä mielessä aika; no mun omasta fiiliksestä liian epävarmaa se suorittaminen, mutta kuten sanoin niin siihen tarvitsee rutiinia ratsastajan ja hevosen kanssa ja kohti sitten EM-kisoja 2019 me saimme lisää ja lisää rutiinia. Sitä kautta se kausi sitten tasaantui vähän ja EM-kisat menivät tosi hyvin ja sitten loppukaudella niin annettiin sen hevosen olla kevyemmällä ja sen jälkeen maailman vähän muuttui eikä päästy niin paljon kilpailemaan viime vuonna, mutta se 2019 kausi oli aika aktiivinen ja aika lyhyt ajan kanssa päästä valmiiksi ja saada kvalipisteet valmiiksi. Totta kai me yritettiin päästä joukkueena, mutta se ei ihan riittänyt ja meillä on nyt tietenkin sitten seuraavia Olympialaisia varten tarkoitus tehdä vähän paremmin ja päästä mukaan joukkueena.

Ilkka Palomäki: [00:07:31] Hyvä. Mennään sitten vähän sun omaan taustaan ja miten oot tähän pisteeseen päätynyt, niin sä olet syntynyt Turussa vuonna 1982, niin avaa vähän, miten tapahtui aikanaan ensikosketus ratsastukseen?

Henri Ruoste: [00:07:45] Mä olen itse asiassa syntynyt Raumalla, jos mä muistan ihan oikein, miten mun passissa lukee, mutta tota joo; -82. Ensikosketus ratsastukseen on varmasti niin kuin… Ei mikään ihan tavallinen. Mä luulen, että mun äiti oli se, joka vei ratsastustallille ja ratsastustunnille. Mä luulen, että niin kuin jokainen nuori kundi; niin jalkapallo ja kaikki muu oli paljon hauskempaa, mutta samaan aikaan siinä ratsastuksessa oli jotain, mikä vei aina uudestaan ja uudestaan takaisin. Mä lopetin muutaman kerran ja äiti aina aktiivisesti vei mut uudestaan sinne talliin ja mä luulen, että siinä vaiheessa se oli enemmän hänen unelma kuin mun, mutta siinä oli jotain sellaista. Mä luulen, että se lajin vaikeus ja eläimen kanssa työskentely, mikä ei on niin helppoa ja niin yksinkertaista kuin sitä voisi ajatella, että sen eläimen eläimen kanssa yhdessä liikkuminen ja yhdessä työskentely on tosi hieno fiilis. Siinä oli jotain niin erikoista ja niin spesiaalia, että se jäi sitten ja sitä kautta se sitten alkoi.

Ilkka Palomäki: [00:09:16] Missä vaiheessa tämä ensikosketus tapahtui?

Henri Ruoste: [00:09:19] Kyllä mä olin aika nuori. Ikää mä en muista, mutta kyllä mä olin aika nuori ja niin kuin mä sanoin, niin menin muutaman kerran äidin mukana ratsastustunnille ja muutaman kerran lopetin myös. Totta kai siinä oli sellaista pientä; pelkästään tyttöjä ja nuorena poikana se ei ollut mikään poikien harrastus ja kaikki muut pelasi jalkapalloa, mutta sitten taas myöhemmin niin siellä oli paljon tyttöjä ja sitten se kääntyi ympäri, että se oli kuin olikin hauskempaa se tallilla oleminen. Että siinä on tietty… Niin kuin se on nuorena; tavallaan semmoinen ryhmän paine, että mennään yhdessä pelaamaan jalkapalloa niin se puuttui. Mä sain oikeastaan aika vapaasti ja aika itsenäisesti tutustua siihen lajiin ilman, että oli mitään sellaista ryhmäpainetta. Mä luulen, että sitä kautta se niin kuin mulle jäi sitten vielä syvemmälle, vaikka mä sitten lopetin muutaman kerran, mutta sitten, kun se jäi ja pääsi enemmän ja enemmän sisään niin, mitä enemmän ymmärsi niin sen mielenkiintoisempaa siitä tuli. Sillä tiellä ollaan edelleen, pyritään oppimaan lisää joka päivä.

Ilkka Palomäki: [00:10:48] No, missä vaiheessa kilpailutoiminta tuli mukaan ratsastukseen ja miten se ylipäätään – kilpailutoiminta – junioriluokissa menee?

Henri Ruoste: [00:10:57] Mä luulen, että ihan ekat kilpailut varmastikin ratsastin ratsastuskouluhevosella ratsastuskoulukilpailuissa ja mun muistaakseni – en mä muista olisiko ollut ekat tai tokat, mutta esteratsastuksessa – siinä mä en ollut ikinä niin kauhean hyvä. Sitten, kun mun vanhemmat osti mulla oman ensimmäisen ponin; mä luulen, että mä olisi ollut varmaan viides-kuudesluokkalainen silloin, niin sitten sitä kautta niin pikkuisen harjoittelun jälkeen alkoi ekat kilpailut. Se oli mun valmentaja, silloinen valmentaja, joka vei mut kisoihin ja puski mua eteenpäin. En mä tiedä olisiko mä itse tullut siihen ideaan, että lähdetään nyt kisoihin, mutta hän oli se, joka puski mua eteenpäin ja sitä kautta mentiin viikonloppu toisensa perään kisoissa ja kompuroitiin ja noustiin ja yritettiin uudestaan ja yritti oppia – niin kuin se on kaikessa tekemisessä ja kaikessa urheilussa.

Ilkka Palomäki: [00:12:10] Mainitsit tuossa myös esteratsastuksen. Olympiaratsastukseen kuuluu myös kenttäratsastus, minkä takia sulle kouluratsastus on valikoitunut lajiksi?

Henri Ruoste: [00:12:20] Mä luulen – niin kun mä sanoin – koitin vähän hypätä ja se on kanssa hauskaa ja tosi mielenkiintoista. Kenttäratsastusta mä en ole ikinä kokeillut, että siihen tarvitsee varmaan niin kuin… Että osaisi sanoa jotain niin sitä täytyisi kokeilla, mutta kouluratsastuksesta tuli mun laji ihan varmasti puhtaasti siitä syystä, että mun valmentaja oli kouluratsastusvalmentaja ja kouluratsastusihminen henkeen ja vereen. Hän vei mut koulukisoihinsa ja opetti kouluratsastusta eikä mitään muuta ja sitä kautta se oli tavallaan mulle se ainut oikea tie, mitä siinä vaiheessa. Totta kai sitä tekee niin kuin valmentaja sanoo ja menee sinne, mihin valmentaja sanoo. Se on ainut tapa oppia niin yritin oppia, kaiken tiedon, mitä mä sainja on tyytyväinen, että se oli näin.

Ilkka Palomäki: [00:13:19] No tuota, kun suomalaista kouluratsastajista puhutaan tietysti yksi nimi nousee yli muiden; lajilegenda-asemassa oli Kiira Cyrklund. Onko Kiiralla ollut minkäänlaista vaikutusta sun uraasi ja ootko seurannut, miten tarkkaan ylipäätään muiden tekemistä siinä vaiheessa?

Henri Ruoste: [00:13:40] Joo siis totta kai. Mun eka valmentaja Suomessa oli Mikaela Lind. Hän on itse ratsastanut Lontoon olympialaiset ja oikeastaan Mikaelan luota niin se seuraava etappi oli sitten: mä menin Kiiran luo. Pääsin Kiiran luo valmennukseen Englantiin ja totta kai siis hän on tehnyt hienon uran ja hienon työn ja hänellä on paljon tietoja ja taitoja. Olin siellä useamman vuoden heidän luonaan valmentautumassa ja he eivät yrittäneet salata mitään tai olla kertomatta mitään, vaan opettivat kokonaisuudessaan kaikkea, mitä vaan tuli eteen ja kertoi avoimesti kaiken ja, miten he sen tekevät. Totta kai ratsastksessa – niin kuin kaikessa – niin jokaisen täytyy löytää se oma sapluuna, se oma tapa tehdä asiat ja niin kuin jokaisesta oppii jotain ja totta kai se aika aika Kiiran ja hänen miehen Richardin luona oli tosi opettavaista. Varmasti ilman sitä alkua Mikaelan kanssa ja jatkoa Kiran kanssa niin ei mulla olisi puoliakaan siitä tietotaidosta, mitä mulla on nyt ja tietysti se on yhdessä luonut sen ratsastajan ja sen ratsastustyylin, mikä mulla on nykyään ja minkä mä löysin sitten omakseni. Kaikkia niitä oppeja, asioita ja mitä on kokenut ja nähnyt yhdistämällä niin on löytänyt sen oman tavan ja tyylin tehdä. Se tietenkin koko ajan kehittyy ja muuttuu ja hevosmateriaali opettaa tosi paljon. Sitä kautta niin se on laji, missä voi aina oppia lisää ja oikeastaan oppiikin joka päivä ja jokainen hevonen opettaa lisää. Jokainen valmentaja opettaa lisää ja sitä kautta säilyy kyllä mielenkiintoisena. Ei ole ikinä valmis.

Ilkka Palomäki: [00:15:54] Kyllä. Sä lähdit vajaa parikymppisenä vuonna 2001 Saksaan. Millaisten käänteiden kautta tällaiseen uraliikkeeseen päädyttiin?

Henri Ruoste: [00:16:07] Joo, siis olin ekan kerran Saksassa varmaan just silloin 2001 aikoihin. Tulin töihin hevoskauppatallille, missä aloitin normaalisti niin kuin jokainen, joka tulee uuteen paikkaan niin niistä kaikista töistä, mitä muut ei halua tehdä ja niin kuin se on; sun täytyy olla valmis laittamaan itsensä likoon ja niin kuin meidän alalla työpäivät ovat pitkiä. Se on niin kuin läpi vuoden, ympäri vuoden, vuodesta toiseen samaa homma, että niin kuin hevoset on… Ei niillä ole kalenteri kädessä ja ne ei sano, että nyt on joululoma ja nyt on hiihtoloma ja 12 viikon viikon kesäloma. Niillä on tietenkin joka päivä samanlainen ja se on siinä työssä ja treenissä niin menee tietenkin niiden ehdoilla. Se oli raskasta ja opettavaista aikaa se Saksankin aika. Sen jälkeen tulin… Mutta silloin mä näin, mitä on hevoskauppa ja ja miten sitä voi pyörittää ja, miten siitä voi tehdä elinkeinon, mikä sitten taas on se asia, joka tänä päivänä mahdollistaa mun urheilun. Opin paljon silloikin myös. Sit mä tulin takaisin Suomeen ja jatkoin opiskelua, mikä on mun mielestä kanssa tärkeää, että on ammattiin valmistava tutkinto ainakin, joka sitten, jos urheilun kanssa itsensä elättäminen ei ole se sopiva tie niin sitten voi jollain muulla ammatilla tavallaan taloudellisesti tukea sen urheilun. Jostain se raha täytyy tulla sen tekemiseen. Saksassa mä näin silloin ekalla kerralla, mitä se hevoskaupan kautta elinkeinon tekeminen voi olla ja totta kai se avasi paljon silmiä ja opetti paljon. Sitten taas niin kuin sanoin, joka päivä, jokaisesta hevosesta, jokaisesta ihmisestä oppii jotain ja oppii lisää. Se on yksi niistä, mikä on auttanut mua tähän päivään. Oli opettavaa aikaa.

Ilkka Palomäki: [00:18:40] Sä mainitsit myös tuon Englannin eli sielläkin teit jonkinlaisen koukun jossain vaiheessa niin mikä siinä oli taustalla ja kuinka vahvasti siinä vaiheessa oli nimenomaan tämä kilparatsastamisen aspekti mukana siinä?

Henri Ruoste: [00:18:55] Joo, siis Englanti, se oli puhtaasti itse asiassa sitä varten, että Kiira asui silloin, tai asuu edelleenkin, Englannissa ja hänen valmennus oli se isoin motivaattori siihen, että mulla oli silloin yhteistyö yksityishenkilön kanssa ja meillä oli silloin jo tarkoitus kouluttaa ja myydä hevosia. Se oli niin kuin mun tavallaan suunnitelma ja unelma alusta asti jo rahoittaa se pidemmässä juoksussa ja tavallaan luoda siitä liiketoiminta. Sitten, miksi Englanti, niin se oli ilman muuta Kiira, joka oli se ajuri, että Englanti on totta kai maana myös tosi hieno ja historiallinen ja siellä on mahtavan hieno maaseutu ja Lontoohan on ihan mahtava kaupunki. Sillähän on paljon annettavaa myös maana asua, mutta totta kai sä muutat pois Suomesta, sä muutat pois kaiken tutun luota ja kavereiden ja kaiken, mitä se tunnet ja mitä sä osaat ja muutat toiseen maahan niin tietty se on – kaikki on uutta ja ei se aina ole ihan helppoa, mutta kaikki opettaa.

Ilkka Palomäki: [00:20:29] Ja nyt ollaan tosiaan tällaisen videoyhteyden välityksellä tehdään haastattelut ja sä olet Saksassa. Sanoit, että Dortmundin lähellä niin miten pitkään sä nyt olet ollut Saksassa tällä erää?

Henri Ruoste: [00:20:42] Muutin sieltä Englannista 2011 Saksaan, että kymmenen vuotta. Se muutto tuli sitten puhtaasti urheilullisista syistä kanssa ja just sen liiketoiminnan, liiketoiminnallisista syistä. Englanti on vähän syrjässä, jos puhutaan niin kuin hevoskaupalla ja hevoskauppan bisneksen rakentamisesta. Kyllä se keskittyy pitkälti Saksa-Hollanti-Tanska -akselille, että ne on aika keskeiset maat, jos puhutaan, että asiakkaat laskeutuu yhdelle isoimmista lentokentistä – on se Amsterdam tai Frankfurt tai Dusseldorf – ja sitten he ajavat ympäri niin kuin ajomatkan päässä kokeilemassa hevosia ja käyvät useammalla tallilla kokeilemassa. Se on se perussyy keskittyä tälle alueelle ja totta kai tällä alueella on sitten taas just tästä syystä niin myös isoin ja eniten kilpailua. Se oli kanssa uusi alku ja piti löytää oma markkinatila ja markkinaikkuna ja niin kuin se oma tekeminen, kun sitten taas alueella, joka on varmaan varmasti kovin kilpailu maailmassa. Täällä on paljon ihmisiä, jotka osaa ja tekee ja haluaa, että se on tietty niin kuin… Mitä lähemmäs Keski-Eurooppaa tulee niin sen vaikeammaksi se oman paikan löytäminen on. Sen eteen täytyy tehdä paljon töitä ja täytyy ottaaa paljon riskejä ja täytyy uhrata myös taas – mun kohdalla se tarkoitti alusta asti urheilullisten asioiden uhraamista, että mä voin tavallaan elättää itseni ja rakentaa sitä bisnestä, eli luoda bisnestä tarkoitti aina sen parhaan hevosen myymistä. Se on tietysti aina silloin urheilulta pois, kun sen tavallaan rakentaa alusta asti itse, niin se alku kestää enemmän, jos sen jalansijan yrittää löytää, niin se hevosen kouluttaminen – ensin löytäminen ja ostaminen ja kouluttaminen – se kestää monta vuotta ja sitten sen myyminen tarkoittaa, että sä voit ostaa kaksi tai kolme lisää ja kouluttaa ne ja myydä ne ja tehdä se uudestaan ja tehdä se uudestaan ja tehdä se uudestaan. Ja niin kuin se on eläinten kanssa, niin siinä ei ole mitään takuita, että se menee aina oikein ja totta kai, kun eläintä kouluttaa ja yrittää tavallaan muuttaa, mitä ne osaa ja mitä ne ajattelevat, että on oikein niin se on hidas prosessi. Eläinhän yrittää aina tehdä niin kuin sen mukaan – hevonen yrittää aina tehdä sen mukaan, mitä se ymmärtää, että on oikein ja on oppinut, että on oikein ja, kun niitä koulutettaa niin se on kaikki uutta tietenkin niille ja, kun sä yrität tehdä asiat vähän eri lailla, niin jotkut oppivat vähän nopeammin ja joidenkin kanssa kestää vähän pidempään, mutta se oikeastaan tuo sen mielenkiinnon ja sen haasteen tähän koko lajiin ja koko liiketoimintaan. Se myös mahdollistaa tämän kaiken muun urheilullisesti, että siitä syystä Saksa oli mulle sitten se. Ei sillä olisi ollut siinä vaiheessa väliä onko se Saksa tai Hollanti tai ehkä Belgia, mutta että joku näistä oli mulle tärkeä ja siinä oli lentokenttä lähellä. Päädyin sitten silloin ihan aluksi Dusseldorffin lähelle, että mulla oli siellä perhetuttu, joka auttoi löytämään tallin, missä oli tilaa. Siitä se lähti täällä.

Ilkka Palomäki: [00:25:08] No sä olet monta kertaa maininnut tämän sanan liiketoiminta tässä jo ja tosiaan sulla on siellä tämmöinen talliyritys, joka keskittyy hevosten kouluttamiseen – tai kouluttamisen, myynnin ja kilpailuttamisen ohella valmentamiseen niin tämä tekee ehkä teidän lajista aika poikkeavan tässä olympialajiperheessä. Eli te tavallaan teette – autatte myös ikään kuin kilpailijoita sillä, että kasvatatte niitä tai valmennatte niitä hevosia ja näin päin pois. Avaa vähän, että löytyykö maailmasta ylipäätään ratsastajia, jotka voisivat keskittyä niin sanotusti omaan harjoitteluunsa ja siihen omaan urheilulliseen puoleen vai kuinka yleistä tämä on, että se tulee tämän liiketoiminnan kautta?

Henri Ruoste: [00:25:58] Maailmasta löytyy ilman muuta… Suurin osa, jos katsoo arvokisaratsastajista niin he keskittyvät – kaikilla on varmasti jonkun näköinen talli ja tallitoiminta ja hevosten valmennustoiminta, että se on sitä samaa, mitä se kilpaurheilu kanssa. Sen hevosen kouluttaminen ja eteenpäin vieminen ja kilpaileminen on monen työtä – varmaan kaikkien työtä. Että siinä mielessä se pohja on sama, mutta että varmasti suurin osa, jotka kilpailee maailman huipulla, niin heillä on sitten taas iso taloudellinen tukija taustalla. Heidän ei tarvitse myydä sitä parasta hevosta tavallaan, että se urheilu voi jatkua ja sitten taas, kun sen rahoittaa itse niin se tarkoittaa just sen, että tietenkin se paras hevonen on se, minkä sä haluat itse pitää urheilullisesti ja se on se hevonen, minkä kaikki haluavat ostaa sitten taas, koska silloin isoin tulevaisuus urheilussa. Se on semmoinen balanssi, mikä itse pitää pystyy pitämään käsissä ja tavallaan meidän lajissa puhutaan isoista investoinneista, kun puhutaan tuollaisesta kansainvälisestä hevosesta niin tietenkin siinä on aina se aika ostaa ja myydä ja, jos se on liiketoimintaa niin täytyy pystyä pysymään siinä ikkunassa, milloin se on taloudellisesti kestävää, eikä se käänny ympäri, että on siinä ostaa ne vähän uran loppupuolella sillon, kun ne ovat jo menestynyt. Sitten se on kallista urheilua, että mikä ei tietenkään ole niin kuin ilman sponsoria, kunnollista sponsoria, mahdollista. Paljon on ja se tavallaan mahdollistaa mulle sen urheilun, että meidän lajillas on paljon varakkaita perheitä, varakkaita ihmisiä, jotka haluavat omistaa hevosia ja haluaa tukea ratsastajia ja se ei ole Suomessa ehkä sellainen perinne tai semmoinen asenne. Keski-Euroopassa ja Aasiassa ja Amerikassa on paljon perheitä, jotka on vahvasti mukana kouluratsastuksessa ja esteratsastuksessa ja ratsastusurheilussa yleensäkin. Heillä on useampia hevosia, jotka kilpailee maailman huipulla ja he tukevat kansainvälisiä ratsastajia niiden hevosten kanssa. Silloin on niin kuin se kilpaurheiluun keskittyminen huomattavasti helpompaa, kun siitä on se taloudellinen paine pois.

Ilkka Palomäki: [00:28:53] Jos sä mietit omaa arkeasi niin, kuinka paljon se pyörii tämän urheilullisen potentiaalisi maksimoinnin ja toisaalta hevosten kehittämisen kautta liiketoiminnallisten aspektien välillä? Onko se kilpailupuoli korostunut nyt esimerkiksi, kun olympialaiset ovat ollut sulla selkeä tavoite?

Henri Ruoste: [00:29:09] Joo siis kilpailupuoli on korostunut oikeastaan 2019. Silloin tein ekan päätöksen pitää se Rosetti hevonen, joka kilpaili sitten Euroopan mestaruudet. Mulla on vieläkin Rosetti ja sen on tarkoitus nyt – no viime kausi oli sitten taas kaikista muista kuin meistä liittyvistä syistä tosi poikkeuksellinen ja toivottavasti tämä kausi alkaisi nyt vähän avautumaan normaalimmin, mutta, että joo se oli oikeastaan eka hevonen, jonka kohdalla mä tein sen päätöksen pitää sen. Sitten tietty myöhemmässä vaiheessa niin kuin harkita sen myyntiä ja tehdä sitten taas erilainen suunnitelma, joka sitten mahdollisti enemmän sen urheilun. Nyt tän toisen hevosen kanssa, Kontestro, mikä on kilpailut viime vuonna ja nyt tänä vuonna niin sen kanssa on tehty – mulla on sijoittaja mukana, joka omistaa puolet siitä hevosesta ja sen kanssa on ihan puhtaasti olympialaisiin asti tehty suunnitelma pitä’ se ja sen jälkeen harkita tilanne uudestaan, mutta nyt tiedän jo ihan suoraan, mikä heidän harkinnan tulos tulee olemaan. Heidän puoleltaan, he tietenkin haluavat realisoida sen investoinnin. Se täytyy sitten katsoa, miten onko mahdollista pitää urheilua varten vai ei ei vai ei, mutta se on sitä arkipäivää ja se on just sitä asioiden yhdistelemistä. Meillä on kaikilla se ikkuna; sä voit ostaa ne, tehdä sen investoinnin ja kouluttaa ja kilpailla ja yrittää menestyä ja sitten taas ennen kuin se alkaa olla liian pitkällä se aika eli hevonen tulee liian vanhaksi ja sen hinta alkaa laskemaan – sen investoinnin arvo alkaa laskemaan puhtaasti siitä syystä, että siinä ei ole niin paljon enää tulevaisuutta ja tulevia vuosia jäljellä. Silloin totta kai, puhutaasti investointina ajatellen niin sen täytyy olla myyty ennen sitä ja urheilullisesti ajatellen sitä haluaa pitää, että se on aina semmoinen tasapainottelu, että kumpi perustelee vahvemmin sen: se kenen täytyy katsoa, että se bisnes pyöri vai se kuka haluaa kilpailla. Että ne on ne kaksi puolta mun pääni sisällä, jotka taistelee aina keskenään. Tähän asti ne on löytänyt ihan hyvän tasapainon. Toivottavasti se jatkuu niin.

Ilkka Palomäki: [00:32:05] No, sä mainitsit tuon hevosen nimeltä Rosetti, jolla tosiaan nuo karsinnat vedit ja nyt olet tuolla Kontestrolla saanut hyviä tuloksia muun muassa aivan hiljattain helmikuun lopussa tuossa Dohassa viiden tähden kilpailussa niin oletko tehnyt päätöksen, että kummalla hevosella sinne Tokioon on lähdet?

Henri Ruoste: [00:32:27] Rosetti ei ole EM-kilpailujen jälkeen kilpaillut yhtään, että se oli niin kuin talvikausi EM:ien jälkeen oli tarkoituskin antaa sen olla vähän kevyemmällä ja niitähän ei voi pitää kisavireessä ja kisatreenissä koko ajan, että semmoisa ei mikään kroppa kestä. Tietysti ne täytyy nostaa kisavireeseen ja taas päästää normaaliin, rentoon treenityöskentelyyn ja se olisi tarkoitus sitä 2019-2020 talvikautta varten. Niin kuin se oli, niin viime vuosihan meni kaikkien osalta kokonaan uusiksi. Kaikki suljettiin ja peruttiin ja sitten piti uudelleen suunnitella. Sillä oli oikeastaan niin kuin nyt ollut sitten viime kausi – kun mä keskityn sitten taas siihen Kontestroon oikeastaan kokonaan niissä muutamissa kisoissa, mitä oli mahdollista kilpailla ja Rosetti oli viime kauden kokonaan siitä kilparutiinista ja kilpatreenistä, että nyt se on… Mun oli tarkoitus kilpailla nyt maaliskuun lopussa Itävallassa molempien kanssa, mutta nyt tuli taas, taas muuttui suunnitelmat. Kansakansainvälinen liitto FEI perui kaikki kisat nyt maalis- koko maaliskuulta. Espanjassa oli sellainen hevosten herpesvirus, joka on aiheuttanut siellä useiden hevosten sairastumisen niin niiden liikkuminen rajoitettiin ja pysäytettiin nyt kokonaan. Koko maaliskuun ei tapahdu mitään, että sitten täytyy katsoa huhtikuun osalta, että koska pääsee ja, missä on tilaa kilpailla ja mennä sitten sillä. Mutta, että kumpi menee; tietenkin se kumpi suorittaa paremmin ja totta kai Kontestrolla on tällä hetkellä iso etumatka, että se on rutiinissa ja on tehnyt viime aikoina hyviä ratoja, hyviä tasaisia tuloksia. Totta kai se on hyvällä etumatkalla matkalla siihen nähden.

Ilkka Palomäki: [00:34:50] No, sä et suinkaan ole ainoa suomalaisratsastaja, joka on jo aikaisessa vaiheessa lähtenyt ulkomaille ja usein juuri tuonne Keski-Eurooppaan, mitä mainitsitkin. Tuleeko se nimenomaan tästä liiketoiminnallisesta puolesta vai onko siinä myös kilpailullisia syitä ja näetkö, että pystyykö Suomesta edes nousemaan kansainväliselle tasolle vai onko se kilpailullisestikin se markkina nimenomaan siellä Keski-Euroopassa?

Henri Ruoste: [00:35:20] Kilpailullisesti tietenkin; jos puhutaan puhtaasti kilpailujen määrästä, niin Keski-Euroopassa on paljon kilpailuja. Sä voit kilpailla, niin kuin normaalina vuonna, sä voit kilpailla paljon. Suomessa kansallisesti kanssa voi kilpailla paljon, mutta kansainvälisesti se on paljon rajoittuneempaa. Sitten siinä on puhtaasti se välimatka, joka – jos ihmisurheilijana sä hyppäät lentokoneeseen ja lennät kolme tuntia ja sä olet Keski-Euroopassa, niin hevosen kanssa se sama matka kestää puolitoista vuorokautta ja on tosi raskasta hevoselle olla sen aikaa kuljetusautossa – on se laiva tai tai ajaako siitä Ruotsin läpi tai mitä tahansa. Semmoisen yhden kisaviikonlopun läpiviemisen, niin sun täytyy ollat lähtenyt jo edellisen viikon puolella Suomesta ajamaan, että se hevonen ehtii palautua matkan jälkeen ja sä ehdit taas muutaman päivän hölkätä ja sitten valmistella sen kisoihin ja se on sitten sama reissu takaisin kotiin. Se on taloudellisesti kallis matka, se on ajallisesti – sä olet tosi pitkään pois kotoa ja se on hevoselle fyysisesti raskasta. Niin kuin kansainvälisesti kilpaileminen; totta kai se on mahdollista Suomesta käsin, mutta se on paljon raskaampaa ja taas tuommoinen ajaminen ja laivan kanssa tuleminen on myös kallista. Tietty se on täällä, jos on jossain niin kuin missä me ollaan, niin se on pelkästään hevoset autoon ja sä ajat johonkin kisoihin – on sitten kaksi tuntia tai kahdeksan tuntia niin se on kuitenkin silti vain se, että siihen ei mene sitä puoltatoista-kahta päivää plus sitten se palautumisaika. Se on varmasti se isoin etu, mikä on on siinä, että on täällä. Onko se mahdollista Suomesta? Totta kai se on mahdollista Suomessa, että ratsastamiseen, urheilemiseen tai hevoskauppaan niin ei sitä tarvitse muuta kuin tekeminen, se oma osaaminen ja sen hevosen osaaminen ja kouluttaminen ja koulutuspaikka – halli ja talli, että niitä on Suomessa loputtomasti ja totta kai, kaikki mahdollista ja Suomessa on paljon hyviä ratsastajia ja on paljon ihmisiä jotka, osaa kouluttaa ja hevosia ja ratsastajia. Ilman muuta se on mahdollista, mutta puhtaasti välimatkan kautta niin se on haasteellisempaa.

Ilkka Palomäki: [00:38:09] Niin eli se infrastruktuuri tukee sekä sitä kilpailemistoimintaa että myös tätä liiketoiminnallista puolta paremmin Keski-Euroopassa ja sen takia sinne usein ratsastajat lähtevät hyvin nuorena?

Henri Ruoste: [00:38:23] Joo, ilman muuta joo. Ne on ne kaksi isoa aspektia. Totta kai se oppi ja sen näkeminen, mitä sä voit täällä saada niin täällä iso määrä valmentajia kenellä on mahdollisuus päästä, jos jaksaa kysyä ja heillä on tilaa ja aikaa. Sitten taas heillä on tietotaitoa tosi, tosi paljon ja täällä on tosi paljon niitä henkilöitä, että Suomessa sekin puoli on rajallisempaa. Täällä on enemmän ammattilaisia ja enemmän alan osaajia ja sitä kautta se oppiminen on laajempaa, mitä se sitten voi olla, jos ei tavallaan ikinä lähde Suomen rajojen ulkopuolelle. Se on puhtaasti tietty jokaisen oma päätös. Mitä enemmän haluaa niin sitä enemmän täytyy oppia, tehdä ja uhrata ja harjoitella ja se kuuluu kaikki siihen tietenkin. Että totta kai, niin kuin sanoin jo aikaisemmin, että muuttaa pois kotoa nuorena tai vähän vanhempana niin se on kuitenkin aina muuttaa pois kotoa, että kaikki on uutta ja kaikki muuttuu. Sulla ei ole sama kaveripiiri ja perhe ja kaikki muut, että se on kaikki asioita, mitkä on henkisesti tietty raskasta, mitä ei pidä unohtaa, kun puhutaan ja usein kysytään, miksei suomalaiset lähde enemmän pois, niin ne on isoja asioita ja isoja päätöksiä tietenkin kanssa. Totta kai se on sitten vaan muutaman tunnin lento takaisin Suomeen, mutta niin kuin sanoin niin hevosilla ei ole se kalenteri kädessä. Ne ei ne sanoi, että nyt on pitkä viikonloppu, vaan ne haluaa tulla ulos ja mitä tasaisemmin niitä treenaa niin sen paremmin se kehitys menee. Semmoinen joka viikko edestakaisin lentäminen, niin ei sekään niin kuin – se on vähän semmoista niin kuin sä olet puoliksi siellä, mutta et kuitenkaan kokonaan siellä tai täällä. Se on varmaan vielä raskaampaa sitten loppujen lopuksi kuitenkin.

Ilkka Palomäki: [00:40:52] Sitten tulee ihan muutama määrittelylause kouluratsastuksesta eli laji, jossa ratsukko pyrkii suorittamaan sileällä radalla ennalta määrätyt liikesarjat mahdollisimman tarkasti ja laadukkaasti siten, että ratsastajan ja hevosen vuorovaikutus on eleetöntä ja katsojan silmään lähes näkymätöntä. Jos nyt miettii ihan yksinkertaista työmäärää niin, mitä kaikkea on tapahtunut ja kuinka pitkän ajan sisällä tuohon pisteeseen mennessä, jotta se ratsukko on valmis kilpailemaan ja varsinkin nyt huipputasolla?

Henri Ruoste: [00:41:25] Sehän on niin kuin kaikessa tekemisessä niin se tulee vaan: sä opit, kun sä yrität ja yrität ja teet ja teet ja yrität tehdä paremmin. Totta kai ratsastuksessa siinä on vielä se hevonen, joka ei ole urheiluväline, vaikka se on urheiluväline siinä mielessä, että se on enemmän urheilukumppani tavallaan. Kuin se pari, jos puhutaan jostain parivoimistelusta tai -luistelusta tai mistä tahansa. Se on se urheilun väline, mutta sillä on oma tahto ja omat hyvät päivät ja omat huonot päivät, oma kroppa, joka voi olla väsynyt. Siinä on niin paljon enemmän kuin pelkästään siitä ratsastajasta kiinni olevia tekijöitä. Se ei ole niin helppoa kuin sitä voisi ajatella ja se on tietenkin laji, joka aukeaa enemmän, mitä enemmän sitten ymmärtää. Jokainen, joka on kiivennyt hevosen kyytiin ja mennyt käyntiä ja ravia ja ehkä laukkaa niitä kuinka iso kynnys se on aluksi luottaa isoon eläimeen ja pystyä kontrolloimaan sitä eläintä. Samaan aikaan täytyy muistaa, että niillä on oma mieli ja oma tahto ja niitä pitää pystyä lukemaan ja kuuntelemaan ja niiden kanssa pitää pystyä kommunikoimaan. Niitähän ei pysty pakottamaan tekemään jotain, että se on aina semmoinen kompromissi ja yhteinen sävel ja mitä enemmän, mitä kauniimmalta sen pitää näyttää sen vähemmän se kommunikaatio ja ratsastajien avut ja pyynnöt ja keskustelut saa näkyä ulospäin. Se täytyy tapahtuu pienemmillä ja pienemmillä signaaleilla ja se on pitkä tie ja se on mielenkiintoista ja haastavaa. Ja niin kuin mä sanoin, niin siinä oppii aina lisää ja joka päivä kokee jotain. Sä ajattelet, että nyt mä tiedän, miten mä teen tämän asian niin seuraavana päivänä ne hevoset näyttää sulle, että sen voi tehdä jotenkin toisin. Ei ole ikinä valmis ja mä luulen, että meidän lajissa, kun se päivä tulee, että joku sanoo, että mä tiedän ja mä osaan kaiken niin sitten silloin se oppiminen viimeistään loppuu ja on todennäköisesti loppunut jo aikaa sitten. Että täytyy pysyä nöyränä ja pysyä nöyränä sitä hevosta kohtaan. Se on kuitenkin – niin kuin sanoin niin mitään ei voi pakottaa, vaan se kaikki on yhteisymmärryksessä ja kaikki on harmoniaa, mitä sen täytyy olla. Se on pitkä tie ja kannustan ketä tahansa, joka haluaa yrittää ja haluaa kokeilla ratsastusta niin ilman muuta kannattaa. Se on urheilulajina… No mulle tietenkin omalaatuinen. Se on varmasti niin kuin mikä tahansa sun päivätyö on, niin, kun sä kiipeät hevosen selkään niin voin melkein luvata, että ne kaikki palaverit ja kokoukset ja työstressi unohtuu, kun sä yrität pysyä tasapainossa, liikkua sen hevosen kanssa. Se on täysin erilaista. Jos sä menet pelaamaan tennistä tai jotain muuta niin sä voit silti miettiä sitä sun huonosti mennyttä palaveria pomon kanssa, mutta, kun sä istut hevosen kyydissä niin kyllä se kaikki keskittyminen menee siihen – sen hevosen kanssa yhdessä tekemiseen ja liikkumiseen ja sitä kautta varmasti se on monelle hetki milloin pääsee pois siitä kaikesta, mikä stressaa ja pääsee rentoutumaan ja kokemaan niitä onnistumisen hetkiä hevosen kanssa, että kannattaa käydä koittamassa.

Ilkka Palomäki: [00:46:06] Kiitos vinkistä, pitää ehkä ottaa vaari. Täytyy ehkä myöntää, että ratsastus ei ole mulle miten… Tai tuota tutuimpia lajeja, mutta mainitsit askellajit äsken eli käynti, ravi, laukka ja sen lisäksi aluksi ja lopuksi esitetään, kouluratsastuksessa sanotaan, että pysähdys ja tervehdys ja joskus on myös peruutuselementti siinä, mutta mitä kaikkea muuta sinne ohjelmassa tapahtuu ja mitä kannattajan kannattaa – tai katsojan kannattaa – katsoa tässä, kun katsoo kouluratsastusta? Eli minkälaiset tekijät kertovat onko kyseessä onnistuminen tai epäonnistuminen? Jos tällaisen pienen kouluratsastus for dummies -pätkän saisi tähän?

Henri Ruoste: [00:46:50] Joo, siis käynti, ravi, laukka, ne on ne perusaskellajit. Ravi ja laukka on tietenkin… Kouluratsastuksessa me sitten taas yhdistetään liikkeitä niiden askellajien sisällä meillä on sulkutaivutus, joka on sivuttaisliike ravissa ja laukassa ja sitten on lisätty – ravi on lisätty laukka, joka on pidempi askel ravissa ja laukassa ja käynnissä myös. Se on niin kuin se askellajin muuttaminen ja kokoamisasteen muuttaminen niin se on oikeastaan se kouluratsastuksessa, mihin se kaikki perustuu. Sitten niitä liikesarjoja yhdistelemällä päästään niihin kouluratsastusohjelmiin, mitä meillä on ja mestaruuskisoissa ne on tietysti aina niillä vaikeimmilla tasoilla, Grand Prix -tasolla, ja siihen kuuluu sitten; esimerkiksi laukassa on oikein-laukka ja on vasen-laukka niin niiden vasemman ja oikean laukan välillä vaihtaminen täytyy tapahtua joka toisessa askeleessa ja jokaisessa askeleensa, mikä tietenkin vaatii paljon tasapainoa ja harjoittelua ja laukassa on sulkutaivutus, joka oli se sivuttaisliike, niin sulkutaivutus, joka tapahtuu niin, että sä menet kuusi askelta sivuuttain ja sitten sun täytyy tehdä laukanvaihto eli vaihtaa se oikeasta laukasta vasempaan laukkaan ja tehdä taas kuusi askelta, sulkutaivutusta vasemmalle ja sen jälkeen tehdä taas laukan vaihto ja mennä taas oikelle. Että siinä on paljon sitä liikkeiden yhdistelemistä ja sitä kautta pääsee siihen vaikeusasteeseen. Ja piruetit liukassa, että se vaatii paljon kokoamista, että hevonen laukkaa lähes paikallaan tai lopuksi jopa melkein kokonaan paikallaan ja kääntyy takaosan ympäri laukassa, mikä vaatii kanssa paljon harjoittelua, että se näyttää harmoniselta. Ravissa varmaan, no sulkutaivutus, mikä oli se sivuttaisliike niin Gran Prix-radalla täytyy mennä aika jyrkästi sivuttain ja pitää pystyä pitämään tasapaino ja harmonia ja näyttävyys ja piaffe ja passage, jota on sitten… On tavallaan niin kuin liitoravia, että sun täytyy pystyä muuttamaan se ravin mekaniikka niin, että se hevonen ei ravaakaan niin paljon eteenpäin, mutta se ravaa vain lyhyemmillä askelilla, mutta se pysyy kauemmin ilmassa se askel, että ne nostaa jalat ylemmäs ja pysyy kauemmin ilmassa. Siitä tulee sellainen ilmava ravi. Sitten taas piaffe on, että ravaa paikallaan. Ne on kanssa asioita, mitä tarvitsee pitkää ja paljon harjoittelua, ja mihin kaikki hevoset eivät tietenkään pysty. Niiden välillä; piaffesta täytyy tulla passageen ja passagesta piaffeen ja lisätystä ravista passageen… Niistä yhdistelemällä tulee se vaikea kouluohjelma, mitä meidän täytyy esittää mestaruuskisoissa. Se on tietysti se vaikein taso ja, miten sitä seuraamalla niin siihen täytyy vähän ymmärtää esimerkiksi laukan – oikean laukan vaihtamista vasempaan laukkaan ja toisinpäin – että katsoo, että jalat tekee sen vaihdon samaaan aikaan ja se kaula ja pää pysyy samassa asennossa ja kaikki pysyy harmonisena ja tahti säilyy, että ei tule mitään tahtivirheitä tai askelvirheitä. Ne on oikeastaan ne asiat, mitä kannattaa seurata ja mitä ne tuomarit seuraa myös ja miten harmoniselta se näyttää, että miten hiljaa ja rauhassa se ratsastaja pystyy istumaan ja ohjaamaan sitä hevosta ja tehdä sen suoritukseen yhdessä sen hevosen kanssa. Ne on ehkä ne sellaiset tärkeimmät pointit. Tietenkin, mitä valmistelemattomammalta se näyttää ja mitä vaikeammalta se näyttää niin sen vähemmän siitä saa myös pisteitä. Totta kai, se on jokaisessa arvostelulajissa niin jokainen virhe vie sitä lopputulosta niin paljon alas, että niihin ei tietenkään ole kenelläkään varaa, jos haluaa yrittää pärjätä. Täytyy koittaa harjoitella ja tehdä virheettömästi.

Ilkka Palomäki: [00:51:43] Tuo kuulosti siltä, että siellä on aika paljon tällaisia niin sanotusti pakollisia elementtejä. Kuinka paljon sinne jää vapauksia soveltaa siellä ohjelman sisällä?

Henri Ruoste: [00:51:53] No, meillä on vapaaohjelma, joka on taas mestaruuskisoissa se viimeinen päivä, joka sisältää – täytyy sisältää – niin kuin ne pakolliset sarjat, pakolliset liikkeet ja niitä voi yhdistellä sitten oman tahdon mukaan, mutta sekin on niin, että sun täytyy antaa se ohjelma etukäteen tuomareille – kartta siihen sun ohjelmaan ja musiikki sun ohjelmaan niin, että se on melkein vielä vaikeampaa sitten, kun sen normaalin, pakollisen, radan tekeminen. Sun täytyy pysyä vielä siinä musiikissa mukana ja vaikka sä saat siitä itse päättää ne linjat, niin sun täytyy silti esittää ne pakolliset liikesarjat ja tavallaan siinä vapaaohjelmassa niin, jos sä haluat siinä pärjätä niin sitten sun täytyy yhdistää ne liikkeet ja tehdä ne liikkeet vielä vaikeimmiksi kuin ne on siinä normaalissa Grand Prix -ohjelmassa. Se vaikeusaste nousee, mistä saat kanssa sitten pisteitä ja miten hyvin sä pysyt musiikissa ja miten harmonista se on; se on kyllä melkein vielä vaikeampi ohjelma, vaikka se on sitten vapaasti valittavista me linjat, mutta siinä on vielä omat omat hankaluutensa. Se on tietysti ehkä semmoinen mielenkiintoisin ohjelma yleisölle. Siinä jokainen ratsastaja on tehnyt oman koreografian ja oman musiikin ja se on niin kuin… Kaikki tekee eri näköisen ohjelman, että se on varmaan siinä mielessä se mielenkiintoisin ohjelma. Siinä on tietenkin paljon pelkästään sen ratsastamisen lisäksi, että sen yhteen saaminen ja kokoon saaminen ja valmiiksi saaminen vaatii sitten taas vielä lisää harjoittelua ja rutiinia. On tietenkin ohjelma, joka suosii kokeneita ratsukoita, että sitten se rutiini ja sen vapaaohjelman varmuus tulee vain tekemällä. Se on vähän sellainen sellainen finaaliohjelma ja sen kanssa taistellaan kanssa sitten mitaleista. Monet ovat käyttäneet siihen monta vuotta ja sen musiikin tekemiseen, säveltämiseen, ison summan rahaa ja aikaa. Se on sitten taas oma taiteenlaji erikseen sekin vielä.

Ilkka Palomäki: [00:54:41] Esimerkiksi olympiakisoissa on tosiaan nämä kolme ohjelmaa, joista selviydytään aina ikään kuin siihen seuraavaan vaiheeseen eli ensimmäinen karsintaohjelma Grand Prix -ohjelma, sitten tulee Grad Prix Special -ohjelma ja sitten tämä sun mainitsemasi vapaaohjelma, jossa on se musiikki mukana niin, miten paljon nämä vaiheet esim. Grand Prix ja Grand Prix Special eroaa toisistaan? Onko niissä kuinka paljon ikään kuin eri vaatimuksia?

Henri Ruoste: [00:55:04] Niissä on oikeastaan kaikissa saamat liikeet vähän eri järjestyksessä ja eri linjoilla. Gran Prix ja Grand Prix Special, että se Grand Prix Special -ohjelma on vähän enemmän – se on raskaampi ohjelma hevoselle, että siinä on heti alusta asti aika paljon lisättyä askellajia, lisättyä ravia ja sitten taas sitä liitoravia, mikä vaatii paljon voimaa ja väsyttää hevosia tosi nopeasti. Se on vielä raskaampi ohjelma kuin se Grand Prix -ohjelma. Osa hevosista tykkää siitä enemmän, kun se on niin eteenpäin vievä ohjelma. Se on myös aika kiva ohjelma ratsastaa, vaikka se on raskas se on myös semmoinen koko ajan eteenpäin, koko ajan tehdään ja mennään ja sitä kautta monet hevoset ja monet ratsastajat tykkää siitä. Tosiaan se vapaaohjelma, siihen tulee vielä vaikeutena se musiikin ja sen musiikin mukana ratsastaminen. Niin kuin jokainen pohja on vähän eri, antaa vähän eri vauhdin ja jokainen ympäristö vaikuttaa niihin hevosiin vähän eri lailla. Jos sä kotitilanteessa ajat, vaikka 80 km/h ilman mitään ongelmia niin sitten, kun sä olet jossain kisatilanteessa ja autosi vakionopeudensäädin ei enää sitä ehkä ihan toimikaan niin hyvin – niin jos ajat 90 km/h niin sä et enää enää pysy siinä musiikin mukana. Sä tosi nopeasti joudut sen musiikin edelle, että se vaatii paljon harjoittelua ja se ei riitä, että harjoittelee vain kotona, vaan sitä täytyy pystyä harjoittelemaan kisatilanteessa kanssa, että tavallaan kaikki säilyy samanlaisena kuin kotona ja se suorittaminen säilyy sen musiikin mukana. Niissä muissa ohjelmissa, jos sä menet sitten vähän lujempaa kuin sä menet kotona niin siihen ei vaikuta. Vapaaohjelmassa se tulee ja sitten kun niin kuin lisävaikeutena siihen päälle.

Ilkka Palomäki: [00:57:25] Kuinka paljon se on kiinni tuomareista ja heidän mieltymyksistään? Nyt esimerkiksi Tokioon, kun on tuomarit jo nimetty, niin pystyykö sieltä nyt jo sanomaan, että tällaisia, tällaisia asioita tullaan painottamaan?

Henri Ruoste: [00:57:36] Joo siis totta kai, niin kuin jokainen tuomari laji niin se on… Tuomarit, jotka – onneksi ei ole mun duuni antaa niitä pisteitä, että se on jokaisen tuomarin työ ja totta kai niin kuin se on; heillä on tietyt asiat, mitä he katsoo ja heillä on jokaisella vähän oma preferenssi, vaikka siinä on selvät säännöt ja selvät sävelet. Tietysti siinä on aina vähän hajontaa niissä piste – niin kuin jokaisessa tuomarilajissa, että se on se vaikeus ja se hienous. En mä tiedä onko oikein sanoa, että yksi tykkää mustikasta ja yksi tykkää mansikkaista, mutta että totta kai siinä on aina preferenssejä, miten tuomari ja ihminen tulkitsee asioita, että siinä on vähän liikkumavaraa ilman muuta niissä pisteissä sen oman preferenssin mukaan. Meillä tuomarit istuu ympäri sitä kenttää, että jokaisesta näkökulmasta ne asiat näkyy vähän eri lailla. Jos näkyy suoraan edestä katsottuna niin sä näet, että onko se suora, mutta sivulta nähtynä niin sä näet paljon muutakin, mitä sä et edestä näe. Sitten taas sivuilta katsottuna sä et näe esimeriksi, että kuinka suora se liike on. Että tuota siinä on myös semmonen aspekti, että tietenkin ne tekijät vaikuttaa kanssa, missä tuomari istuu ja mistä näkökulmasta ne näkee ja tietenkin se oma preferenssi ja sitten me päästään lopputulokseen.

Ilkka Palomäki: [00:59:27] Kuulostaa selkeältä. Niin kuin todettu niin sä olit tuolla Dohassa helmikuun lopussa kilpailemassa ja Kontestron kanssa saitte vapaaohjelmasta ennätyspisteeksi 81,265 niin avaa vähän, mitä nuo pisteet tarkoittaa ja mistä kaikesta ne koostuu?

Henri Ruoste: [00:59:47] Joo, 100 % on tietenkin… Ne on 81 ja jotain prosenttia ja 100 % on se, jos sä saat kympin kaikesta, mitä kukaan ei tietenkään saa, että ne tulee niistä kaikista liikkeistä, miten hyvin ne on suoritettu. Sitten just siinä vapaaohjelmassa, miten vaikea se ohjelma on ollut ja miten hyvin sä olet pysynyt siinä vaikeusasteessa ja miten virheettömästi sä olet pystynyt sen suorittamaan ja miten ne tuomarit on nähnyt ja kokenut sen musiikin ja sen koreografian. Sitten ne pisteet lasketaan yhteen ja niistä saa keskiarvon. Se on tietysti – jokainen virhe laskee ja, jos se on… Vaikka se on nimeltään vapaaohjelma niin ei siellä kauheasti vapauksia ole. Kun sä annat sen kartan etukäteen, mihin sun täytyy mennä niin sun täytyy kanssa mennä sinne täytyy mennä sinne, että ei siellä ole niin kuin sillä tavalla, että sä et voi kauheasti nykyään enää muuttaa sitä suunnitelmaa kesken kaiken. Vielä jokunen vuosi sitten se oli niin, että sulla sen musiikki ja sä voit tehdä pari variaatioo esimerkiksi, jos joku ei onnistu niin sä voit päättää meetkö sä – kunhan se musiikki jatkuu ja sä jatkat siinä samassa askellajeissa niin sä voit vähän muuttaa sitä kesken suorituksen, mutta se semmoinen vapaus on otettu nykyään pois. Se on kyllä tuomareille selvää, että mihin sun pitäisi mennä ja jos sä vaihdat suunnitelmaa kesken kaiken tai sun linjaa kesken kaiken niin ne muistaa sakottaa sua kyllä siitä. Ei se ole enää niin kauhean helppoa sen suunnitelman kesken kaiken muuttaminen, mutta siihen täytyy pystyä vähän vähän varautumaan. Sun täytyy pystyä tekemään ne liikkeet vähän nopeammin tai vähän hitaammin, jos sä meinaat joutua sen musiikin eteen tai musiikin jälkeen. Tietty se musiikki on sävelletty ja tehty niin, että jokainen liike tapahtuu tietyllä hetkellä ja siinä ideaalitilanteessa tai siinä kotitilanteessa tai siinä tilanteessa, minkä videon päälle se musiikki on sitten tehty niin tavallaan sun täytyy – jos sä pystyt sen ihan samalla lailla kuin sen musiikkivideon tehdessä niin silloin se tietty on kaikkein täydellisin versio siitä ratsastuksesta siihen musiikin. Totta kai – niin kuin mä sanoin – jokaisessa tilanteessa, jokaisella pohjalla ja jokaisessa ympäristössä niin se hevonen on vähän eri. Joskus ne vähän jarruttaa, jos ne katsovat ympäristöä tai joskus ne haluaa mennä lujempaa tai jos ne on vähän väsyneempiä niin ne ei jaksa pysyä yhtä kauan ilmassa niissä askellajeissa kuin kotitilanteessa. Ne on kaikki asioita, jotka vaikuttavat siihen ja ne täytyy ratsastajana pystyä jotenkin tasapainottamaan ja tuomaan se takaisin oikeaan hetken ja oikeaan pisteeseen.

Ilkka Palomäki: [01:03:07] Vielä pari kysymystä loppuun. Olit EM kisoissa 2019 viidestoista. Jos verrataan ihan niihin kärkinimiin siellä niin minkälaisista jutuista ne erot kumpuaa sinne ihan kärkitasolle?

Henri Ruoste: [01:03:21] Ihan kärkitasolla niin totta kai siellä on ratsastajia kenellä on vuosien, vuosien ja vuosien kokemus kilpaurheilusta maailman huipulla ja hevoset, joilla on on paljon kokemusta. Ne erot tulee tietenkin sitten just siitä suorittamisesta ja suorittamisvarmuudesta ja siitä, että ne liikkeet tapahtuu juuri sillä hetkellä ja just… Esimerkiksi just sen musiikin kanssa niin just siinä kohtaa, kun sen musiikissa tapahtuu jotain, niin se liike tapahtuu radalla ja se suorittaminen on viimeistelty loppuun asti ja tietenkin iso tekijä on, että se suorittaminen ei muutu muutu kotitilanteesta siihen kisatilanteeseen. Ratsastajan ja hevosen pitää pystyä pysymään siinä omassa tekemisessään. Totta kai se on hevosellekin aina vaikea tilanne tulla uuteen paikkaan ja jotkut hevoset ragoivat -varsinkin kokemattomat hevoset reagoivat – niihin uusiin tilanteisiin välillä vähän eri lailla. Niin kuin mä sanoin, niin ne vähän hermostuvat, jos on iso ympäristö tai iso tunnelma kisapaikalla. Ne on kaikki asioita, mitkä tietenkin heti vaikuttaa siihen lopputulokseen, loppuarvosanaan. Sen suorituksen viimeisteleminen ja sen suorituksen loppuun vieminen ilman virheitä ja sitten taas, jos sä ratsastat vähän varovasti niin sä et saa sitä viimeistä näyttävyyttä, ja mitä enemmän riskinä sä otat niinsen enemmän se… Yritetät enemmän näyttävyyttä niin sen enemmän se riski niihin virheisiin lisääntyy. Se on kaikki sellaista – totta kai, jos ratsastetaan voitosta niin täytyy mennä täydellä riskillä ja sitten taas täytyy sanoa, että kokemattoman hevosen kanssa se on vaikeampaa kuin kokeneen kanssa. Siinä mielessä urheilijan näkökulmasta kivempi, että niitä hevosia pystyisi pitämään pidempään eikä tarvitse ajatella sitä kaupallista puolta, sitä taloudellista puolta siinä mielessä. Koska silloin, kun ne alkaa suorittamaan hyvällä kansainvälisellä tasolla niin silloinhan on tietenkin se oikea hetki taloudellisesti taas myydä se hevonen, että kaikki voi jatkua. Se on juuri se tasapainottelu, mikä siinä on sitten sen oman urani ja elämän ja liiketoiminnan kanssa ja urheilun kanssa, että se niin kuin mun kohdalla on osa sitä ja tavallaan se liiketoiminta mahdollistaa sen kilpaurheilun ja sitten taas kilpaurheilu omalta osaltaan mahdollistaa sen liiketoiminnan. Se tuo tietty näkyvyyttä niille hevosille ja mielenkiintoa ja tuloksia ja sitä mahdollista tulevaisuutta, mitä sitten taas asiakkaat etsii ja haluaa ostaa, mutta se on taas tietty, kun puhutaan siitä viimeistellystä suorituksesta niin mitä pidempään niiden kanssa on aikaa tehdä töitä ja mitä enemmän rutiinia saa ratsukkona niin sen paremmaksi ja viimeistelymmäksi ja valmiimmaksi sen suorittamisen saa, että kilpaurheilijan kannalta olisi tietty ideaali olla miettimättä sitä toista puolta ja sitten taas toisinpäin.Sanotaan nyt näin, että bisnesmiehenä olisi hyvä olla miettimättä sitä kilpaurheilua ollenkaan. Jos mä nyt oisin puhtaasti liiketoiminnallisesti ajatellut niin mä olisin myynyt sen hevosen jo viime vuoden lopulla, mutta täytyy pitää asiat tasapainossa ja yrittää mennä sen kanssa.

Ilkka Palomäki: [01:07:37] Eli, jos sulle annettaisiin nyt, vaikka sanotaan maailmanmestarihevonen käyttöön niin sä et saman tien saisi sitä maailmanmestaritasolle, vaan se on nimenomaan se yhteistyön, mitä pitää hioa sen hevosen kanssa?

Henri Ruoste: [01:07:51] Joo, ilman muuta. Jokainen hevonen on niin kuin – siihen menee aika pitkään, vaikka sä ostaisit maailman parhaan hevosen, se ei tarkoita, että sä voitat kultamitalin, että kyllä siihen menee useampia kuukausia ellei vuosi päästä samalle sivulle ja samalle hienosäädölle sen hevosen kanssa. Ensin kotitilanteensa ja sitten kisatilanteessa ja sitten niin kuin pystyy esittämään se tuomareille niin ne tuomarit on kanssa sitä mieltä, että se on maailman huippuluokkaa se suorittaminen. Totta kai, mitä parempi se hevonen on niin sen paremmat mahdollisuudet on saada hyvät pisteet, mutta sulla voi olla maailman paras hevonen, jos et sä itse tuo sitä omaa parasta osaamistasi pöydälle niin ei se hevonen auta sua sen enempää. Niitä täytyy lukea ja kuunnella ja ratsastaa ja saada se hienosäätö, ja sun täytyy olla tosi nopea ja valmis reagoimaan ja tekemään kompromisseja ja tietämään, koska sä voit pyytää lisää ja, koska sun täytyy odottaa ja tavallaan antaa sen hevosen päättää kuinka paljon milläkin hetkellä niin se haluaa ja pystyy ja voi suorittaa. Siitä tulee se vaikeus ja hienous koko lajiin. Se ei ole niin, että voisit ostaa maailman nopeimman rata-auton ja mennä radalle ja se toimii samalla kuin sen toisen kaverin kanssa, joka osti sen samanlaisen auton, että jokainen hevonen ja jokainen ratsastaja niin ratsukkona sä olet – totta kai sun täytyy hiotua yhteen ja on myös hevosia, jotka toimii tosi hyvin yhden ratsastajan kanssa ja ei vaan toimi toisen ratsastajan kanssa. Siinä ei ole sellaista yhtä ainutta oikeaa sääntöä ja tapaatehdä asiat vaan on niin kuin monen monta asiaa ja monen monta juttua, mitkä täytyy sulautua ja hioutua yhteen, että siitä suorittamisesta tulee tarpeeksi hyvää.

Ilkka Palomäki: [01:10:10] Hyvä, kiitos paljon Henri Ruoste. Kattava paketti kouluratsastuksen maailmasta ja oli todella mukava kuulla lajista ja sinun arjestasi lisää ja ennen kaikkea kiitos vierailusta.

Henri Ruoste: [01:10:27] Kiitos oikein paljon. Oli kiva olla mukana.

Ilkka Palomäki: [01:10:40] Kiitos Henri Ruosteelle vierailusta OlympiaCastissa ja vielä onnittelut tosiaan olympiavalinnasta sekä tsempit matkalla kohti Tokiota. OlympiaCast palaa ääneen jälleen viikon päästä uusin aihein ja jotta seuraava jakso ei mene ohi niin käy tilaamassa tämä podcasti sieltä, mistä podcastisi kuuntelet ja arvostamme kovasti, jos käyt heittämässästa arvioin meistä. Se auttaa – paitsi meitä kehittymään – toisaalta myös uusia kuuntelijoita löytämään luoksemme.