Sieltä hän tulee. Rennoin mutta vauhdikkain vedoin pitkin matalapaineen puuduttamaa Leppävaaran maauimalan pintaa. Louna Kasvio, suomalaisen avovesiuinnin yksinäinen tähti.

Kun käsi lyö kaakeliin, uimarin katse nousee altaasta ja kasvoilla häivähtää hymynkare.

– Anteeksi, mutta voitko siirtyä hieman, että näen tuon seinällä olevan kellon. Ajattelin uida vielä hetken, Kasvio naurahtaa.

Hetken hän on myös jo uinut. Kohta kaksi tuntia. Normaalin joka-aamuisen määrän.

Hieman myöhemmin harjoitus on tehty ja altaan reunalle kiipeää hyvävoimainen uimari.

– Aika totaalisesti tässä satsataan. Tätä on mun elämä nyt, täysipäiväistä ja ammattimaista uintia, Kasvio kertoo.

Totaalinen satsaaminen tarkoittaa hätkähdyttäviä lukuja: 80–100 kilometriä uintia viikossa. Kolme voimaharjoitusta ja neljä kuiva-aerobiatreeniä. 30–35 viikkotuntia harjoittelua. Jäljelle jäävä aika käytetään minuutilleen palautumiseen tai seuraavaan harjoitukseen valmistautumiseen.

– Urheilussa parasta on ihan kaikki. Treenit ja kisat ja koko urheilijan elämä. Urheilu on mulle luontainen valinta, en ole koskaan kyseenalaistanut sitä. Se tulee sisältä, omasta halusta, Kasvio sanoo

Uimarin äänessä on painokkuutta, johon sisältyy viesti. Kasvio on suomalaisen urheiluhistorian kuuluisimman uintisuvun edustaja, mutta halua tulla tunnetuksi omilla meriiteillään.

– Pienempänä ärsytti, kun aina verrattiin isään. Tai isovanhempiin. Tai isovanhempien vanhempiin. Päätin jo nuorena, että haluan tehdä oman urani ja omat tulokseni.

Neljännen sukupolven huippu-uimari

Tehdään faktat selviksi: Louna Kasvion isä ja valmentaja Antti Kasvio on vapaauinnin maailmanmestari, Euroopan mestari ja olympiapronssimitalisti, isoisä Matti Kasvio edusti Suomea vapaauinnissa vuoden 1964 olympialaisissa ja isoäiti Ulla Patrikka selkäuinnissa vuoden 1968 olympialaisissa. Myös Ullan vanhemmat Einari ja Rauha Patrikka (o.s. Mäkinen) kilpailivat uinnissa Suomen kärkitasolla. Uintisuvun kantaisä Taisto Kasvio toimi aikanaan maajoukkueen valmentajana ja hänen vaimonsa Mila Kasvio (o.s. Leskinen) edusti Suomea Antwerpenin työläisolympialaisissa vuonna 1937. Sukutausta on täynnä tähtiloistoa, mutta Louna Kasvio itse on silti jo saavuttanut jotain, mitä kukaan muu ennen häntä ei ole pystynyt tekemään: hän on ensimmäinen suomalainen kansainväliseen menestykseen yltänyt avovesiuimari.

Neljä sukupolvea huippu-urheilijoita samassa lajissa on maailmanlaajuisestikin lähes ainutlaatuinen tarina. Sukutaustastaan puhumista Louna Kasvio ei välttele, mutta ei hän sitä korostakaan.

– Perheessämme ja suvussamme on aina puhuttu paljon uinnista. Uinti on ollut keskiössä, ja se on ollut luonteva osa elämää. Mutta ei minua ole altaaseen pakotettu. En ajattele mennyttä historiaa tai ota paineita sukutaustastani, vaan katson eteenpäin omaan uraani. 

Suvun uintiosaaminen näkyy Kasvion uralla eniten valmennuksellisissa asioissa. Valmentaja Antti Kasvio sanoo, että omista kokemuksista huippu-urheilijana on kiistatta hyötyä valmennustyössä, mutta toisaalta aikakausi on nyt täysin eri. 

– Mielestäni avovesiuinti on ihan vaan uintia siinä missä muutkin lajit, vaikka kyseessä on toki maratonmatka. Eli se on pitkänmatkan uintia vaihtelevissa olosuhteissa, joissa kilpakumppanit ovat koko ajan iholla.

– Itse harjoittelin aikanani 2–4 minuutin suoritusta varten, kun taas Lounan suoritus kestää 120 minuuttia, eli ihan samoilla treeneillä ei voida mennä. Vaikka minullakin oli aikanaan paljon määrää ja satsasin täysillä useiden vuosien ajan, niin sanoisin, että Lounan prosessi on vielä sitäkin brutaalimpaa tekemistä.

Valmennusfilosofiassaan Antti Kasvio painottaa erityisesti teknistä taituruutta.

– Keskitymme siihen, että hyvän tekniikan kautta jaksaisi kilpailussa uida anaerobisella kynnyksellä koko kisan ja sen sisällä voisi vaihdella vauhtia. Lounan kovat harjoitukset on yleensä kilpailunomaisia, jossa uidaan tosi kovaa pitkän aikaa ja lopussa lyhyempiä pätkiä vielä kovempaa, Antti Kasvio kuvailee.

Radalta avoveteen

Kasvion tie avovesiuinnin maailman huipulle on ollut suoraviivainen, mutta ei itsestään selvä. Hän oppi uimaan jo alle 3-vuotiaana, mutta sen jälkeen kesti vuosia, ennen kuin kilpailuvietti todella puraisi.

– En ollut kovin urheilullinen pienenä, tykkäsin lukea ja keskustella ja touhuta kaikkea muuta.  Ykkösluokalla voitin kuitenkin koulujen välisissä uintikisoissa 25 metrin matkan. Siitä tuli iso onnistumiskokemus, ja aloin harjoittelemaan enemmän.

10-vuotiaana edessä oli jo ensimmäiset ikäkausimestaruuskisat.

– Menestyin siellä, ja sen jälkeen uinnista tuli enemmän kuin pelkkä harrastus. Treenasin jo silloin noin 5 kertaa viikossa, Kasvio muistelee.

Kehitys jatkui suoraviivaisena, ja 17-vuotiaana hän oli jo ratauinnin nuorten EM-mitalisti ja aikuisten EM-finalisti.

– Seuraava vuosi oli kuitenkin hankala. Oli paljon sairastelua ja vaikeuksia. Silloin tätini yllytti kokeilemaan avovesiuintia SM-kisoissa Raaseporissa. Oli kylmää ja satoi, mutta tulin kaikista miesten ja naisten sarjan kilpailijoista toisena maaliin. Mieleen jäi hyvä fiilis ja lähdin mukaan nuorten EM-kisoihin, joissa olin saman tien viides. Siitä tuli kerralla uusi ulottuvuus uimiseen ja elämään. Kilpaileminen avovedessä oli kiinnostavampaa ja olin koukussa, Kasvio kuvailee.

Suomessa avovesiuinnissa ei juurikaan ole perinteitä, ja laji on valtavirtaistunut vasta 2010-luvulla.

– Ratauintiin verrattuna suurin ero on nimenomaan kilpailuissa. Meni hieman aikaa, että pääsin jyvälle, mistä siinä on kyse. Teknisesti erona on, että uidessa täytyy katsoa eteenpäin ja frekvenssin täytyy tietyissä olosuhteissa olla kovempi, koska merenkäynti vaikeuttaa etenemistä.

Tekniikan lisäksi haastetta löytyy myös fyysiseltä ja taktiselta puolelta.

– Avovesikisassa ei voi päättää vauhtia itse, vaan alusta asti täytyy lähteä pääjoukon mukaan. Peesiapu on valtava, ja jos jäät porukasta, ei sitä enää saa kiinni. Peesaaminen ei kuitenkaan ole helppoa, koska merenkäynti voi olla kovaa eikä aina näe hyvin.

– Rinnakkain voi olla 80 uimaria kosketusetäisyydellä toisistaan. Täytyy pitää puolensa, mutta silti on tärkeämpää olla rauhallinen kuin aggressiivinen. Aggressiivisuus nostaa happoja ja hajottaa tekniikkaa.

Lisäksi kilpailuun kuuluva energiatankkaus on oma erikoisuutensa.

– Valmentajat tarjoavat laiturilta nestettä onkivavoilla, ruuhka on aika iso ja täytyy olla tarkkana, että löytää oman juomapullon. Juomiseen on aikaa pari-kolme sekuntia ja silloinkin täytyy koko ajan edetä.  

Myös luonnonolosuhteet voivat vaihdella suuresti. Veden lämpö voi vaihdella jopa 10 astetta ja meressä vastaan voi tulla meduusoja, kaloja, uppotukkeja tai roskaa.

– Näissä asioissa on ollut ja on edelleen opeteltavaa, mutta juuri se tekee lajista niin kiinnostavan. Mulle paras olosuhde on viileä keli, joka ei ole ihan tyyni. Koen, että olen kova ja siedän haasteita. Osumia tulee kilpakumppaneilta ja maalissa on yleensä hakattu fiilis, se kuuluu asiaan.

Omaa polkua kohti huippua

Suomalaisissa uintipiireissä Kasviot tunnetaan oman tiensä kulkijoina ja perheyrityksenä, jossa tytär ui, isä valmentaa ja äiti Hanna hoitaa logistiikan ja manageroinnin.  

– Vaatimustaso on meillä kaikilla korkealla ja olemme valmiit satsaamaan valtavasti Lounan uraan. Yli kolmasosa vuodesta menee ulkomailla, ja siihen liittyy suuri määrä logistiikkaa ja säätöä, Hanna Kasvio kertoo.

Suomessa huippu-uimareiden tyypillinen haaste on ratojen saatavuus treenikäyttöön.

– Maratonuinnin treenaamista varten täytyisi saada rata kaksi kertaa päivässä kahdeksi tunniksi kerrallaan pelkästään omaan käyttöön. Kunnallisissa uimahalleissa se ei aina onnistu. Ulkomaisilla kilpailijoilla näitä haasteita ei ole, he treenaavat jatkuvasti privaattihalleissa tai ainoastaan heille varatuilla radoilla, Hanna Kasvio pohtii.    

Vaikka Louna Kasvio joutuukin antamaan harjoitusolosuhteissa lievää tasoitusta ulkomaisille kilpakumppaneilleen, on hän kyennyt pysymään kansainvälisessä huippuvauhdissa mukana. Kaudella 2025 hän voitti nuorten maailmancupin kokonaiskilpailun ja sijoittui aikuisten MM-kilpailuissa sijalle 19. Tänä kesänä hän oli naisten EM-kilpailuissa 10 kilometrin matkalla 8:s ja 5 kilometrin matkalla 10:s.

– Uskon, että kuntotaso ja taito uida ovat jo lähellä maailman huippua. Olen treenannut arvokisamitalistien kanssa ja tiedän, että pysyn heidän vauhdissaan, Kasvio analysoi.

– Nousu korkeammille sijoille vaatii jatkuvaa tekniikan hiomista eri olosuhteissa ja kykyä taktikoida ja peesata. Avovedessä voi pärjätä hyvin monella eri tavalla, ja kokemuksen kautta saavutettu rutiini on avainasemassa.

Ehkä myös tästä syystä avovesiuinnissa noustaan maailman huipulle ratauintia vanhempana. MM- ja olympiamitaleille ylletään avovedessä keskimäärin vasta 24-25-vuotiaina. Siihen 20-vuotiaalla Kasviolla on vielä hyvin aikaa, mutta ei kuitenkaan hukattavaksi asti.

– Jatkuvasti täytyy kehittyä. Kovista treeneistä tulee hyvä mieli. Isän valmennuslinja on vaativa eikä treeneissä höpötellä turhia. Samalla tiedän, että jos kehuja tulee, ne tulevat aiheesta.   

Lajina uinti voi olla pahimmillaan monotonista. Siihen Kasviot ovat vastanneet harjoituksen rytmittämisellä ja sisällöillä.

– Uin paljon erilaisia sarjoja eri paikoissa ja olosuhteissa, jotta mielenkiinto pysyy yllä. Jokainen treenipäivä ei silti ole herkkua. Hankalimpia ovat aikaiset aamut pimeässä Suomen syysloskassa, kun hallille mennään kuuden aikaan. Mutta niiden aamujen läpi on helppo mennä, koska tiedän, että työnteko palkitaan.

Uransa aikana Kasvio on tullut tunnetuksi melko stabiilina ja isoissa kisoissa varmasti suorittavana uimarina.

– Lähden ajatuksesta, että jos en ole kipeä tai loukkaantunut, teen aina hyviä suorituksia. Olen valmistautunut hyvin ja pidän aina hyvän tuntuman veteen. Silloin onnistuminen on luonnollinen seuraus.

Tulevaisuuteen Kasvio katsoo luottavaisena ja levollisena. Tavoitteet ovat korkealla, mutta niihin kuuluu paljon enemmän kuin pelkät tulokset.

– Toivon, että pystyn tekemään mahdollisimman pitkän uran ja pystyn nauttimaan uinnista alusta loppuun. Haluan toki myös menestyä, mutta ennen kaikkea haluan ulosmitata oman potentiaalini. Juuri nyt en kaipaa muuta elämää tai taukoa uinnista. Sitä ehtii sitten vanhempanakin.