Urheilun asia on meidän
Talviolympialaisten finaali, Peking 2022. Maailmassa on nyt outo vire. Ilmassa on sähköä, mutta ei sellaista, joka synnyttää uusia oivalluksia, vaan sellaista, joka polttaa siltoja. Ihmiset vetäytyvät omiin poteroihinsa. Kansat kääntyvät sisäänpäin. Vastakkainasettelu kasvaa, ja puhe eri mieltä olevista muuttuu yhä kylmemmäksi. Tutkijoiden mukaan tämä polarisaatiokehitys uhkaa merkittävästi ihmisten hyvinvointia ja koko maailman talouskasvua.
Tämä ei ole vain suuren maailman ongelma, se on myös meidän ongelmamme. Suomessa näkyy sama kehityssuunta: ymmärrys erilaisuutta kohtaan vähenee, empatia ohenee ja keskustelu polarisoituu. Me emme enää kuuntele toisiamme, me odotamme omaa vuoroamme kertoa ainoa totuus.
Mutta yksi asia, yksi ilmiö, yksi voima pystyy vielä yhdistämään meitä: urheilu. Ilmiö kertautuu globaalilta tasolta paikalliselle tasolle. Kun Leijonat voittaa, 100 000 ihmistä ryntää Helsingin Kauppatorille. Kun Susijengi taistelee EM-parketilla, yli miljoona suomalaista pysähtyy hetkeksi yhdessä ruutujen ääreen. Kun Sotkamon Jymy tai Kuopion Palloseura voittaa, täyttyvät Hiukan ranta ja Veljmies-patsaan allas faneista, jotka kylpevät ilossa. Kun Iivo tai Wilma voittaa, nousevat kädet ilmaan ja takapuolet ylös sohvilta niin valtioneuvoston kansliassa kuin Ivalojoen eräkämpässäkin. Pienessä maassa nämä hetket merkitsevät enemmän kuin luulemmekaan. Joskus historiassa ne rakensivat nuoren kansakunnan identiteettiä. Nyt ne rakentavat modernia yhteisöllisyyttä. Vaikeinakin aikoina ne antavat toivoa ja uskoa itseemme.
Silti hienointa urheilussa ei ole menestys. Hienointa on se, mitä urheilu meille kaikille edustaa. Urheilijan rohkeus laittaa kaikki peliin – tietämättä miten käy – on asenne, jota koko Suomi tarvitsee nyt. Meidän on opittava taas sietämään tappioita, nousemaan epäonnistumisten jälkeen, tekemään yhteistyötä ja ennen kaikkea uskomaan, että oppiminen ei lopu koskaan. Urheilu on elämän metafora parhaimmillaan, koska se opettaa nöyryyttä ja sitkeyttä, koska se palkitsee työn, ei kaipaa selityksiä, ja koska se näyttää, mitä on todellinen yhteishenki.
Urheilussa ei kysytä, ketä äänestät, mitä mieltä olet maahanmuutosta tai mitä hashtagia käytät somessa. Kentällä, radalla tai salissa olemme kaikki saman arvoisia. Samalla viivalla.
Seuratoiminnassa joku tuo kahvia, toinen kantaa varusteita, kolmas huutaa kannustushuutoa äänensä käheäksi. Kaikki ovat mukana, koska rakastavat lajia, eivät siksi että olisivat samaa mieltä politiikasta. Joka päivä, joka hetki, jossain päin maailmaa organisoitu urheilu hoitaa tehtäväänsä luoda yhteistä toimintaa, arvoja ja yhteishenkeä.
Yhteiset onnistumiset ovat äärimmäisen palkitsevia. Ne tekevät ihmisille hyvää. Urheilussa on joka päivä tarjolla hyvän kipinä, ihmisiä yhdistävä tunnetila ja inspiraation lähde. Suomessa yli miljoona seuratoimijaa, yli 500 000 kilpaurheilijaa, ja monimiljoonainen urheilua seuraava, fanittava, arvosteleva, itkevä ja naurava kansanjoukko tarjoaa yhteisille kokemuksille suuremman alustan kuin kenties mikään muu tässä ajassa. Urheilu on hyvän puolella, sillä se edustaa rohkeutta, yhteisöllisyyttä, ylpeyttä ja uskoa tulevaisuuteen. Urheilun asia on meidän asiamme. Se on lasten, aikuisten ja varttuneiden asia. Koulujen, opettajien ja kuntien asia. Valtion, virkamiesten ja päättäjien asia. Yritysten, sponsoreiden ja kansalaisjärjestöjen asia.
Se on suomalaisten asia.
Me urheilun tekijät kutsumme koko Suomen mukaan urheiluun. Me lupaamme vetää täysillä, heittäytyä ja antaa kaikkemme. Ja ennen kaikkea: me lupaamme koota kansan toreille myös tulevaisuudessa – tervetuloa mukaan!
Petteri Kilpinen on Suomen Olympiakomitean puheenjohtaja. Hän ottaa blogeissaan kantaa liikunnan ja urheilun ajankohtaisiin aiheisiin.