Ilmastonmuutos muokkaa urheilua Euroopassa ja myös Suomessa

©: BMUKN/E. Meier

Saksan isännöimä vertaisoppimistilaisuus kokosi yhteen asiantuntijoita 15 EU-maasta pohtimaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia urheiluun sekä tarvittavia sopeutumistoimia. Muutos näkyy eurooppalaisessa urheilussa jo monella tapaa ja urheilulla on tärkeä rooli sekä ilmastotyön että sopeutumisen edistäjänä.

Ilmastonmuutos lisää haasteita ja epävarmuutta

Ilmastonmuutoksen vaikutukset urheiluun ovat moninaisia ja ulottuvat arjen harjoitustoiminnasta kansainvälisiin kilpailuihin. Marie Larneby ja Daniel Svensson Malmön yliopistosta kuvasivat aihetta koskevaa tieteellistä tutkimusta ja keskustelua.

Keskeisiä haasteita ovat:

  • Äärimmäiset sääolosuhteet: helleaallot, rankkasateet ja myrskyt vaikeuttavat tapahtumien järjestämistä ja lisäävät turvallisuusriskejä.
  • Olosuhteiden heikkeneminen: esimerkiksi lumivarmuuden heikkeneminen ja kenttäolosuhteita koskevat ongelmat aiheuttavat haasteita urheilutoimintaan.
  • Infrastruktuurin haasteet: nykyiset liikuntapaikat eivät ole suunniteltuja muuttuvaan ilmastoon.
  • Terveysvaikutukset: kuumuus, ilmanlaatu ja uudet riskitekijät vaikuttavat liikkujien hyvinvointiin.

Lisäksi ilmastonmuutos lisää yleistä epävakautta ja epävarmuutta, mikä haastaa pidemmälle ulottuvaa suunnittelua. Urheilussa on totuttu jatkuvasti kehittyviin olosuhteisiin, mutta tutkijoiden mukaan muuttuvassa ilmastossa ja kestävyysvaatimusten tiukentuessa tämä ei välttämättä ole enää mahdollista.

Kesälajista talvilajiksi – ilmasto muuttaa urheilua

Euroopan tasolla monet muutokset ovat jo käynnissä ja selvästi nähtävissä, osa vasta kehittymässä.

Monissa maissa kuumuus heikentää jo merkittävästi ulkoliikuntamahdollisuuksia. Kilpailu- ja harjoituskaudet muuttuvat – esimerkiksi talvilajien kaudet lyhenevät, kun taas joissakin kesälajeissa kausi pitenee tai siirtyy. Esimerkiksi melonnasta on tulossa Saksassa enemmän talvikauden laji.

Lajien toimintaedellytykset muuttuvat, kun olosuhteet vaihtelevat aiempaa enemmän. Jäätiköiden sulaminen heikentää hiihtolajien olosuhteita pysyvästi.

Sopeutumistoimien tarve kasvaa

Eri puolilla Eurooppaa kehitetään jo aktiivisesti suunnitelmia ja ratkaisuja, joiden avulla urheilu voi sopeutua muuttuvaan ilmastoon. Saksassa on hyödynnetty tilastoihin ja mallinnukseen perustuvaa verrokkikaupunkien “Climate Twins” -konseptia, jonka avulla voidaan ennakoida tulevaisuuden ilmasto-olosuhteita ja liikuntapaikkojen muutostarpeita.

Olosuhteisiin liittyen esimerkkejä sopeutumistoimista ovat varjostavan kasvillisuuden lisääminen kenttien viereen, sade- ja jätevesien hallintaan ja hyödyntämiseen liittyvät ratkaisut sekä materiaalien kehittäminen esim. tekonurmien lämpökertymän vähentämiseksi.

Urheilijoiden hyvinvoinnin ja turvallisuuden parantamiseksi harjoituksia ja kilpailuja järjestetään yhä enemmän viileämpään ilta-aikaan. Tenniksessä turnausten kuumuussääntöjen avulla suojellaan pelaajia äärimmäisissä kuumuusolosuhteissa mm. edellyttämällä vilvoittelutaukoja tai keskeyttämällä ottelu, kun määritellyt lämpökuormittavuusrajat ylittyvät.

Laajimmin urheilun sopeutumistoimia on mietitty Ranskassa, jossa on laadittu presidentti Macronin käynnistämänä kansallinen urheilun ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelma.

Urheilun rooli sopeutumisessa

Urheilun ilmastotoimia ja muuttuvaan ilmastoon sopeutumista on tarpeen miettiä eri tahoilla oman toiminnan näkökulmasta. Yksittäisten toimijoiden työ ei kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan rakenteellisia muutoksia ja rahoitusmekanismeja, jotka tukevat kestävää infrastruktuuria. Yhteistyö julkisen sektorin ja urheilutoimijoiden välillä on keskeistä.

Liikunnan infran muutos ei tapahdu nopeasti. Siksi sopeutumistyö pitää aloittaa hyvissä ajoin. Kansallisesti ilmaston muuttumista koskevaa ennakointitietoa on jo koottu mm. valtion liikuntaneuvoston tuottamaan tilasto- ja ennustekatsaukseen. Sen pohjalta työtä olisi hyvä jatkaa, mahdollisesti kohti kansallisen tason sopeutumissuunnitelmaa myös Suomessa?

Olympiakomitean vastuullisuusasiantuntija Karoliina Ketola osallistui Suomen edustajana Peer Learning Activity “Climate change adaptation in sport” -tapaamiseen Berliinissä 17.–18.3.2026.

Lisää sisältöä tähän juttuun liittyvistä aiheista