Kolmen koripalloseuran taktiikalla

Kisahalli on Maarit Mansikalle tuttu paikka.

Kenelle sinun seurasydämesi sykkii? on tuttu kysymys syyskuussa. Nyt puhutaan seurarakkaudesta, siitä, että tunnustetaan väriä. Maarit Mansikan matkassa tärkeinä palasina ovat kulkeneet kolme koripalloseuraa, joiden merkitys on muovautunut elämänvaiheen mukaan.  

Koripallo vei Maarit Mansikan mennessään jo kahdeksanvuotiaana. Koulun liikuntakerhossa syttynyt palo vei seurajoukkueeseen, ja piti otteessaan pitkälle teinivuosiin. Harrastus jäi hetkeksi, kun tuli aika perustaa perhe. 

– Sitten kun omat lapset kasvoivat ja alkoivat harrastaa koripalloa, löysin itse myös lajin uudestaan, Mansikka kertoo. 

Koripallossa Mansikalla on ollut kolme rakasta seuraa – ja kenties kaikissa niissä seurarakkaus on näyttäytynyt osittain eri tavalla. Lauttasaaren ToPoLassa Mansikka ei suinkaan ollut ”vain” mukana, vaan ympäröi itsensä aktiivisesti erilaisilla uusilla haasteilla. 

– ToPoLa on ollut itselleni sellainen sydänseura. Siellä lähdin seuratoimintaan mukaan aktiivisesti: ensiksi tietysti vanhempana, mutta sitten innostuin ja olin joukkueenjohtajana, valmentajana, seuran hallituksessa ja sitten myös Koripalloliiton alaisissa hommissa muun muassa sarjavalvojana. Olin mukana myös perustamassa Koripalloliittoon ”Mammasarjaa”, joka on nykyään naisten kuntosarja. Enhän minä hallitustyöskentelystäkään tiennyt yhtään mitään, mutta sain hyvää tukea ja yhdessä opeteltiin asioita, Mansikka muistelee kiitollisena.  

Faniryhmä haltuun 

Lauttasaaren vuosina mukaan astui myös vuonna 2013 perustettu koripalloseura Helsinki Seagulls, joka haki nousua Korisliigaan ja tarvitsi harjoitustilaa.  

– Istuin vielä ToPoLan hallituksessa, kun Seagulls kyseli harjoitustilaa meiltä. Minähän olin sitä vastaan, ja ajattelin vain, että nuorilta ei kyllä viedä mitään pois, kun treeniajat olivat muutenkin kortilla, Mansikka muistelee nauraen.  

Mutta sitten kuvioihin astuikin sattuma: Mansikan ystävä pyysi hänet katsomaan Seagullsin karsintamatsia – ja sitten peli olikin jo selvä.  

– Se oli jotenkin niin mahtava kokemus! Kävin katsomassa useampia pelejä, ja sitten Seagulls nousi Korisliigaan. 

Pelkkä katsojakokemus ei tälläkään kertaa riittänyt, vaan puolitutut seuran hallinnosta ottivat yhteyttä, josko Mansikka voisi ottaa joukkueen fanitoiminnan vetääkseen. Mansikka lähti matkaan täysillä mukaan, ja kiinnostui fanikulttuurista myös ilmiönä. 

– Nelisen vuotta vedin faniryhmää. Meillä muodostui tiivis yhteisö ydinporukan kanssa, vieläkin me spekuloimme omassa foorumissamme pelejä! Koronakin oli siinä, ja se vähän katkaisi homman lentoa. Helsingistä poismuuton jälkeen luovuin roolistani, mutta kyllä minut aina välillä näkee siellä Kisiksellä rumpujen ääressä vieläkin!  

Mansikka muistaa yhä, kuinka ylpeänä Seagulls-faniryhmän johtajana hän suuntasi juna-asemalle ja kohti Kisistä.  

– Se oli ylpeyden aihe, ja tavallaan näytti sen, että olen mukana tässä hommassa. Että mä kannustan siellä katsomossa hyvinä ja huonoina hetkinä tätä jengiä. Ja että mä olen tärkeä osa sitä joukkuetta.  

Rooli Seagullsin faniryhmässä on kenties vähentynyt, mutta seura ja joukkue ovat edelleen Mansikalle tärkeitä. Jokainen ottelu katsotaan joko paikan päällä tai striimin välityksellä. Ahkera spekulointi Seagulls-ystävien kanssa käy kuumana pelien aikana. Mansikalla on kuitenkin toive:  

– Toivon, että fanikulttuuri pysyisi kannustavana eikä haukkumisena – sitäkin valitettavasti näkyy. Jos joukkueella menee huonosti, haluan uskoa, että fanit ovat paikalla tukemassa joukkuetta mahdollisimman paljon. Niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä.  

Koris kulkee mukana 

Vaikka asuinpaikkakunta on muuttunutkin jo Helsingin ulkopuolelle, Mansikan löytää edelleen koriskentiltä niin Seagullsin peleistä kuin omista treeneistäkin. Pakilan Visan Rough Diamonds -poppoo treenaa kahdesti viikossa ja pelaa Kuntosarjassa – siis juuri siinä, jota Mansikka oli itse aikanaan perustamassa. Eikä kenties yllätä selkään, että Mansikka on itse yksi joukkueen perustajajäsenistä. 

– Rough Diamonds on minulle henkilökohtaisesti tosi iso juttu. Aikuiselle keski-ikäiselle naiselle on ollut mieletön rikkaus, että kun vaihtaa asuinympäristöä, voi löytää uuden jengin ja uuden sosiaalisen piirin. Kun pelikamat vedetään päälle, on ihan sama mitä kukakin tekee työkseen tai millainen sosiaalinen status jollain on. Kentällä me kaikki ollaan samanarvoisia, me ollaan ystäviä ja halutaan toistemme parasta. Se on tosi merkityksellistä!  

Mutta mitä seurarakkaus tarkoittaa Mansikalle? 

– Kyllä se on se yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä. On ihan mieletöntä, miten monenlaisiin eri ihmisiin olen saanut tutustua seuratoiminnan kautta. Lisäksi olen oppinut niin paljon!   

Seurapaitapäivää vietetään tiistaina 29.9.

Osallistu Seurapaitapäivään!

Näytä seurarakkautesi pukemalla päällesi rakkaan seuran pelipaita, pipo tai vaikka verkkarit.  

Urheiluseuratoiminnassa on mukana kolmasosa suomalaisista – harrastamalla, kilpailemalla, tekemällä vapaaehtoistyötä tai osallistumalla muulla tavoin seuratoimintaan. Seuratoimintaan osallistuu eri rooleissa 1,8 miljoonaa ihmistä. Se on Suomen suurin kansanliike ja sen vaikutus ja merkitys ihmisille sekä koko yhteiskunnalle on kiistaton. 

Lisää sisältöä tähän juttuun liittyvistä aiheista