Yhdessä kohti entistä turvallisempaa urheilua  

Turvallisen toimintaympäristön eteen on vielä paljon tehtävää. Paljon on myös tehty – ja yhdessä kehitymme paremmiksi. 

Suomalainen liikunta- ja urheilukulttuuri tarjoaa valtavasti iloa, yhteisöllisyyttä ja onnistumisen elämyksiä. Se tarjoaa suuren määrän hyviä ja kannustavia hetkiä, jotka kannattelevat arjessa. Helsingin yliopiston julkaisema tuore tutkimus muistuttaa meitä kuitenkin siitä, että kehittämistäkin on – erityisesti siinä, että jokainen uskaltaisi kertoa kaltoinkohtelusta ja tuntisi, että siihen varmasti myös puututaan.  

Erityisesti henkisen väkivallan muodot nousevat väitöskirjatutkija Jatta Muhosen tutkimuksessa esiin: huutaminen, nimittely, ulkopuolelle jättäminen, painostaminen ja kontrollointi. Usein tekijänä on aikuinen, mutta myös vertaisryhmä voi toimia tavoilla, jotka vähentävät turvallisuuden tunnetta tai satuttavat. Erityisen alttiissa asemassa ovat naiset, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat urheilijat, alaikäiset ja huippu-urheilijat. 

Alaikäisten urheilussa vastuu turvallisuudesta on aina aikuisilla. Aikuisten tehtävä on rakentaa harrastusympäristöt sekä lajikulttuuri sellaisiksi, että ne tukevat turvallista ja yhdenvertaista harrastamista. Tähän sisältyy se, että toimintatavat mahdollistavat avoimen keskustelun ja matalan kynnyksen tuoda myös epäkohtia esiin – sekä sen, että ennaltaehkäisevään työhön panostetaan niin, ettei huolia pääse alun perinkään syntymään. 

– On hienoa, että tämä aineisto on kerätty ja saimme työmme tueksi lisää tutkittua tietoa. Moni asia, jota jo edistämme, on aineistoon peilaten oikealla tiellä. Samalla se näyttää rehellisesti ne aukkokohdat, jotka vielä kaipaavat huomiota, ja tarjoaa konkreettisia ehdotuksia niiden paikkaamiseksi. Arvostan, että urheilijat ovat tuoneet esille niin monipuolisen kattauksen kehitysehdotuksia, toteaa Suomen Olympiakomitean vastuullisuuspäällikkö Elina Laine. 

Vastuullisuustyö on hyvässä vauhdissa – yhteisin voimin  

Ennaltaehkäisy on urheilun vastuullisuustyön ytimessä, ja moni toimenpiteistä kohdistuu juuri siihen. Turvallisen toimintaympäristön teemat sisältyvät vahvasti mm. urheiluyhteisön Tähtiseura-ohjelmaan, joka tukee seuroja rakentamaan johdonmukaisia ja vastuullisia käytäntöjä arkeen. Lisäksi esimerkiksi pelisääntökeskustelut ja valmennuskulttuurin sekä koulutusten kehittäminen ovat keskeisiä tapoja vahvistaa koko urheiluyhteisön kykyä ehkäistä ongelmia jo ennen niiden syntymistä.  

Urheiluyhteisössä on käynnissä myös laaja joukko muita toimenpiteitä, joilla turvallisuutta vahvistetaan. Työtä tehdään yhdessä esimerkiksi opetus- ja kulttuuriministeriön, Suomen urheilun eettisen keskuksen (SUEK), Et ole yksin -toiminnan, aluejärjestöjen, lajiliittojen, seurojen, lapsen oikeuksien asiantuntijoiden sekä urheilija- ja valmentajaedustajien kanssa. 

Tällä hetkellä työn alla olevia teemoja ovat mm: 

  • Häirintäyhdyshenkilötoiminta  
  • Liikunnan aluejärjestöjen sovittelupalvelu  
  • Turvallisen toimintaympäristön koulutusten tarkastelu 
  • Whistleblowing-systeemin ja tapausten käsittelyn selkeytys  
  • Kuntayhteistyö seurojen vastuullisuuskriteerien osalta 
  • Säännöt ja kurinpito 

Tukea ja tilaisuuksia kaikille 

Suomen Olympiakomitean sivuilta löytyy avointa ja maksutonta materiaalia seuratoimijoille. Materiaalipankista löytyy mm. urheilun yhteinen vastuullisuusohjelma, jota voi suoraan hyödyntää seuratoiminnan arjessa. Lisäksi Olympiakomitean järjestämät vastuullisuusklinikat tarjoavat paikan keskustella, jakaa hyviä käytäntöjä ja kehittää toimintaa yhdessä.  

Vastuullisuusklinikka 13.4. klo 13-15: Kohti entistä turvallisempaa urheilua.

Seuraava vastuullisuusklinikka, ”kohti entistä turvallisempaa urheilua”, järjestetään 13.4. klo 13–15. Tilaisuuden teemoina ovat turvallisen toimintaympäristön koulutukset ja epäasialliseen käytökseen liittyvien tapausten käsittely. Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä Suomen Olympiakomitea ja Suomen urheilun eettinen keskus (SUEK). Ilmoittautuminen ja lisätiedot löytyvät Suomisportin tapahtumasivulta. Tervetuloa mukaan! 

Turvallisempi toimintaympäristö ei synny yksin tai sattumalta, vaan yhdessä tehden. Jokaisella meistä on paikka ja mahdollisuus vaikuttaa ja tehdä liikunnasta ja urheilusta entistä turvallisempi paikka.  

Lue myös