Toinen aste
Kaksoisuran tekemisen tulee tukea urheilijana kehittymistä ja urheilutuloksen tekemistä.
Toisella asteella urheilun ja opiskelun yhdistämisen perustana toimii Suomessa 15 urheilulukiota ja 16 ammatillisen koulutuksen järjestäjää, joiden tehtävänä on tarjota urheilusta motivoituneille nuorille ympäristö, jossa opiskelu on mahdollista yhdistää tavoitteelliseen valmentautumiseen. Näitä valtakunnallisen erityisen tehtävän saaneita oppilaitoksia kutsutaan urheiluoppilaitoksiksi.
Kolmenkymmenen virallisen urheiluoppilaitoksen lisäksi Suomessa toimii useita yksittäisiä lukioita ja ammattioppilaitoksia, joissa joustava urheilun ja opiskelun yhdistäminen on mahdollista. Näillä oppilaitoksilla ei ole urheiluvalmennuksen valtakunnallista erityistehtävää, vaan urheiluvalmennus on järjestetty koulun ylläpitäjän omalla päätöksellä.
Ammatillinen- ja lukiokoulutus antavat jatko-opiskeluoikeuden korkea-asteelle eli ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Lisäksi toiseen asteen tutkinto on mahdollista suorittaa oppisopimuskoulutuksena, jolloin opiskelu voidaan kokonaan räätälöidä urheilevan opiskelijan tarpeiden mukaan.
Yläkoulujen opinto-ohjaajille pidettiin infotilaisuus 8.12.2022, katso tallenne tästä. Esitysdioihin voit tutustua tästä.
Lisätietoa:
Jarno Parikka
Asiantuntija, urheiluakatemiaohjelma
p. 040 821 6555
jarno.parikka@olympiakomitea.fi
Tapahtumat
Valtakunnallinen urheiluoppilaitos- ja urheiluakatemiapäivä 6.-7.5.2019, Turku
Vuoden 2019 urheiluoppilaitos- ja urheiluakatemiapäivät järjestettiin Turussa. Seminaari on tarkoitettu urheiluoppilaitosten ja urheiluakatemioiden henkilöstölle, lajiliittojen edustajille sekä Olympiakomitean sidosryhmille. Tutustu seminaarin ohjelmaan, tässä.
Seminaarin materiaalit:
Urheiluakatemiaohjelman kuulumiset
Urheilu ja yhteiskunta / Markku Jokisipilä
Uraohjausosaaminen / Outi Lampinen, Adecco Finland
Urheilun opinnollistaminen ammatillisessa urheiluoppilaitoksessa
Urheilun valtakunnallinen kehittämistehtävä