Seuratoiminta
Ensiaskeleista ensimmäiselle sijalle, yksiön nurkasta keskelle kansanjuhlaa, omalta sohvalta yhteiseen pukuhuoneeseen, meitä ajaa se sama kaiken aloittanut innostus. Halu kokeilla rajojamme, kasvaa ja saavuttaa potentiaalimme.
Innostus on se kipinä, jonka me haluamme iskeä. Siitä syttyvää tulta me haluamme vaalia.
Urheiluseuroilla on ainutlaatuinen voima yhdistää ihmiset, luoda tähtiä joita seurata, saada meidät voimaan paremmin sekä ennen kaikkea luottamaan kykyihimme.
Uskomme, että yhden onnistuessa, oli se kotona tai kansainvälisellä kentällä, kaikki voittavat.
Kolmasosa suomalaisista osallistuu urheiluseuratoimintaan
Urheiluseuratoiminnassa on mukana kolmasosa suomalaisista – harrastamalla, kilpailemalla, tekemällä vapaaehtoistyötä tai osallistumalla muulla tavoin seuratoimintaan. Seuratoimintaan osallistuu eri rooleissa 1,8 miljoonaa ihmistä. Se on Suomen suurin kansanliike ja sen vaikutus ihmisille ja koko yhteiskunnalle on kiistaton.
Ajankohtaista
Sytytämme harrastamisen kipinän syksyllä – varmistakaa seuranne näkyvyys yhteisessä kampanjassa
Lue lisää-
03.10.2023 | Seuratoiminta | Artikkeli
Nuori mieli urheilussa -malli tarjoaa valmentajille toimivat työkalut – ”Näiden asioiden pitäisi olla...
-
02.10.2023 | Seuratoiminta | Uutinen
Haussa vuoden 2023 seurapalkinnot
-
25.09.2023 | Seuratoiminta | Artikkeli
Santeri Vaaran kipinä karateen syttyi nopeasti ja yllättäen: ”Tiesin heti, että tuosta voisi tulla mun juttuni”
-
16.09.2023 | Olympiakomitea | Seuratoiminta | Uutinen
Olympiapäivä houkutteli Olympiastadionille 5 000 kävijää – päivän aikana yli 100 000 lajikokeilua
-
14.09.2023 | Seuratoiminta | Tiedote
Jo lähes 2000 harrastusta ja tapahtumaa – joko sinun seurasi löytyy Sporttihausta?