Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
26.10.2017 | Seuratoiminta

TanssiDansin Aktiivipäivät kokoavat seuraväen samalle parketille

Kirkkonummelaisessa tanssiurheiluseurassa harrastajien ja huippu-urheilijoiden välistä vastakkainasettelua ei tunneta. Ei myöskään ikärajoja. Seuran ikäjakauma on kolmevuotiaista kahdeksankymmentävuotiaisiin.

Tanssiharrastusta ja tanssiurheilua lapsille, nuorille ja aikuisille tarjoavan seuran tavoitteena on rakentaa ilmapiiri, jossa jokainen tuntee itsensä hyväksytyksi ja tasavertaiseksi taitotasosta riippumatta. Siihen pyritään avoimuudella ja kannustavuudella ja tuetaan kohtaamisilla.

– Jo useana vuonna olemme toteuttaneet kevät- ja syyskaudella koko seuraväelle avoimet Aktiivipäivät, kertoo tanssiurheiluseura TanssiDansin puheenjohtaja Harri Antikainen.

Aktiivipäivänä harrastajien ja urheilijoiden taustajoukot kohtaavat harrastajat, kilpatanssijat, valmentajat ja seuran toimihenkilöt. Päivän ohjelmassa on kaikille avoimia harjoituksia, erilaisia ryhmätunteja sekä asiantuntijateema, joka voi liittyä esimerkiksi urheilupsykologiaan, kehonhuoltoon tai ravitsemukseen.

– Kun taidoiltaan erilaiset eri ikäiset saavat mahdollisuuden tanssia yhdessä ja samalla seurata saman harjoitteen harjoittelemista omalta tasolta huipulle saakka edeten, se on yhteisöllisesti yhdistävää ja viihdyttävää ja tukee myös jokaisen omaa liikkujan polkua, toteaa Antikainen.

Vaikka vastakkainasettelusta ei näy jälkeäkään, arvomaailman pysyvyydestä on silti huolehdittava harrastajien ja valmentajien jatkuvasti uusiutuvassa virrassa.

– Arvojen eteen tehdään todella paljon työtä. Kaikille yhteisiä peruspilareita ovat käyttäytyminen, keskittyminen ja toisen kunnioittaminen, vasta niiden jälkeen tulee kilpailullisuus. Silmiä saadaan pysymään enemmän auki myös lajivierailujen avulla. Esimerkiksi jalkapallojunnujen ja tanssinharrastajien yhteisissä rytmiikkaharjoituksissa esiin voi nousta kysymys ”miks noi on täällä?” Vastaus on, että sen vuoksi, koska yhdessä voimme oppia toisiltamme.

Samaa tavoitetta edistetään parhaillaan myös Heikkilän koulun, Jolkbyn päiväkodin ja TanssiDansin yhteisessä liikunnan monilukutaitoprojektissa. Tavoitteena on lasten liikuntataitoja parantamalla lisätä liikunnan iloa ja edistää koko perheen arkiliikuntaa.

tanssidans.com