Uutiset Kaikki uutiset
Jaa facebookissaJaa twitterissäJaa linkedinissä

Tatamisalilla opitaan eri-ikäisten kunnioittavaa kohtaamista

Ylöjärveläisen Taekwon-Do Centerin aikuisten ryhmässä voivat samanaikaisesti treenata maajoukkueurheilija, kahdeksankymppinen isoäiti ja teini. Syynä ei ole tilojen eikä resurssien puute, vaan kamppailulajin filosofia.

Taekwon-Don pääperiaatteet; kohteliaisuus, rehellisyys, itsehillintä, periksiantamattomuus ja lannistumaton henki, on kirjoitettu tatamisalin seinälle.

– Ne näkyvät meillä kaikessa toiminnassa. Meillä ei voi käyttäytyä epäkunnioittavasti ketään kohtaan. Muun muassa harjoitukset aloitetaan aina opettajalle kumartamalla ja myös pariharjoittelun alussa ja lopussa kumarretaan, kertoo seuran puheenjohtaja Tarja Korhonen.

Noin 200 harrastajan seuraan ovat tervetulleita kaikenikäiset ja -tasoiset. Ylöjärvellä elämänmittainen laji yhdistää yli sukupolvien. Todella paljon harrastajia on perheittäin. Nuorimmat päiväkoti-ikäiset sekä ala- ja yläasteikäiset harjoittelevat omissa ikäryhmissään. Kuusitoistavuotiaista ”noin” kahdeksankymppisiin treenataan yhdessä aikuisten ryhmissä, joissa voi samaan aikaan tatamilla olla maajoukkueurheilija, kahdeksankymppinen isoäiti ja teini.

– Huippu-urheilijat ovat meillä samanarvoisia kuin ensimmäistä kertaa tatamille astuvat, korostaa Korhonen. Kun harjoittelee vaikkapa viisikymmentä kiloa kevyemmän tai viisikymmentä vuotta vanhemman parin kanssa, hyvin nopeasti tiedostaa toisen huomioimisen ja itsesäätelyn merkityksen, vahvemman tulee aina säätää itseään.

Taekwon-Do kuuluu kaikille, mutta mikä siinä eri-ikäisten mielestä on parasta?

Nelihenkisen perheen Heidi-äiti kertoo harrastamisen myötä MS-taudin heikentämän koordinaatiokykynsä osittain korjaantuneen ja lihasvoiman kasvaneen.

– Kognitiivisen haastavuuden kautta suoriudun paremmin myös arjessa.

Myös perheen isä Sami sanoo jaksavansa arjessa paremmin.

– Polvivaivaisena olen hyötynyt polvea tukevien lihasten vahvistumisesta, eikä muuten talvellakaan liukastu ja kaadu enää niin helposti.

Myös perheen lapset, tenavaryhmäläinen Jani ja Pikku Tiikeri-veli Joona ovat ”oppimassa hyviä asioita”.

Junioriryhmässä harrastaville Nestorille, Mikolle, Ossille ja Antille urheilemisen ohella iso asia on kaveruus. Helmi-Marialle parasta ovat liikesarjat, Viiville kilpailut ja ryhmäkavereiden kanssa treenaaminen. Sara sanoo parasta olevan ”oikeastaan kaikki, mutta mä erityisesti tykkään ottelu- ja murskaustreeneistä”.

Aikuisten jatkoryhmän Hannu arvostaa suuresti pinnallisuuden puutetta. Pasi kokee itsensä kehittämisen ja haastamisen olevan parasta. Samalla kunto ja liikkuvuus kehittyy. Anssi nostaa esiin ottelu- ja murskaustreenit. Tarjalle parasta on, kun näkee harjoittelun tuottavan tulosta niin itsessä kuin muissa.

– Arvokkainta on nähdä kehitys henkisellä puolella, kun suhtautuminen itseensä ja toisiin muuttuu ystävälliseksi ja arvostavaksi.

Grand old lady Salme pohtii asiaa näin:

– Onko parasta vauhdikkaat leikkimieliset lämmittelyt vai se, että on sittenkin oppinut uuden liikesarjan, vaikka ei sitä koskaan olisi itsestään uskonut saavansa irti vai se, että onnistuu murskaamaan laudan! Vai onko parasta, että jonakin aamuna huomaa seisovansa kepeästi yhdellä jalalla vetäessään sukkaa toiseen jalkaan? Vai olisiko parasta iso ilon tunne, että oli taas mukana treeneissä.