Uutiset Kaikki uutiset
Jaa facebookissaJaa twitterissäJaa linkedinissä
10.07.2019 | Huippu-urheilu, Kisat

Napoli 2019: Rinteelle mitali – muutenkin hyvä kisapäivä suomalaisilla

Suomen mitalitili kasvoi keskiviikkona Napolin kesäuniversiadeissa kahteen, kun Joonas Rinne juoksi 1500 metrillä pronssia. Taktiikkajuoksun hurjassa lopputaistelussa Rinne rutisti mitalikolmikkoon ajalla 3.54,02. Edelle ehtivät Puolan Michal Rozmys sekä Tshekin Jan Fris.

Minna Rinteen valmentama Saarijärven Pullistuksen 24-vuotias juoksija opiskelee Jyväskylän yliopistossa ja kuuluu Jyväskylän Urheiluakatemia riveihin.

– Tosi hienot fiilikset. Pitää vähän aikaa kyllä prosessoida tapahtunutta. Tähtäin oli kuuden joukossa, mutta mietin toki bussissa stadionille ajellessa, ettei viidennen selkää lähdetä tavoittelemaan, pronssimies kertasi.

LUE LISÄÄ: Joonas Rinne juoksi universiadipronssia

Partanen lähellä taekwondomitalia

Jenna Partanen sijoittui viidenneksi Napolin kesäuniversiadien taekwondossa alle 67 kg:n sarjassa. Partanen voitti avausottelussaan puolalaisen Gabriela Dajnowiczin12-2. Ottelussa mitalista Partasen kova kiri ei aivan riittänyt ja ranskalainen Magda Wiet-Henin vei mitalipaikan pistein 6-4. Wiet-Henin on tämän vuoden MM-pronssimitalisti.

– Keskittyminen ei herpaantunut edes ottelujärjestyksen uusimiseen aamulla. Ihan hyvä, mutta ei täydellinen päivä. Pari juttua ja ranskalainenkin kaatuu seuraavalla kerralla, Partanen paketoi päivänsä.

Naisten koripallojoukkue päätti kisansa voitokkaasti yhdeksänteen tilaan. Viimeisessä sijoitusottelussa kaatui tämän vuoden EM-kisoissa puolivälierissä mukana ollut Unkari lukemin 75-44 (35-22). Joukkueen parhaat pistenaiset olivat päätösottelussa Sara Bejedi (15), Lotta-Maj Lahtinen (13), Veera Pirttinen (10) ja Helmi Tulonen (10).

– Olivatpa huikeat kisat. Päällimmäisenä jäi mieleen tämä joukkue kokonaisuudessaan. Puolivälieriin pääseminen olisi ollut hienoa, mutta niin lopulta tämäkin sijoitus. Joukkuepelaaminen hitsaantui hienosti kisojen aikana ja viimeisessä pelissä vain nautimme, joukkueen kapteeni Elina Koskimies tiivisti.

RS21-purjehduksessa suomalaisvenekunta Oskari Muhonen, Catharina Sandman, Cecilia Sandman ja Alexander Grönblom jatkaa kolmannen kisapäivän jälkeen kilpailua kakkospaikalta. Päivän lähtösijoitukset olivat: hylkäys-1-6-7-2-4.

– Haastava päivä takana. Pitkässä regatassa tulee aina heikompia hetkiä. Tiimi taisteli hienosti koko päivän, vaikka tuloksen tekeminen oli äärimmäisen työlästä. Tämä oli tämän viikon aikana ensimmäinen kerta, kun meitä oikeasta vähän koeteltiin. Tämän kokemuksen kanssa olemme varmasti vahvempia perjantain mitalilähdöissä, valmentaja Vili Kaijansinkko tiivisti.

Hurske alkuerien nopein

100 metrin aitajuoksussa Reetta Hurske piti koko 26:en kilpailijan joukon kovinta vauhtia kipaistuaan ajan 13,11. Hurske oli toiseksikin nopeinta kilpailijaa 21 sadasosasekuntia vauhdikkaampi.

– Ihan hyvältä tuntui. Tarkoitus oli vain saada verryttely torstaita varten. Homma tuli hoidettua ja siihen voi olla tyytyväinen. Kaikki on kunnossa, ei ole mitään ongelmia, Hurske totesi.

Inga Linna heitti moukarin karsintakilpailussa kauden parhaansa 67,23 ollen neljäs ja jääden karsinnan voittajastakin vain 82 senttiä.

– Karsinnassa tein ensimmäisellä varman tuloksen ja pistin sitten lisää tehoa. Finaali on eri kisa kuin karsinta, mutta koetaan pystyä tuohon sielläkin, Linna jutteli.

Annina Kortetmaa jatkoi kisaurakointia 200 metrin alkuerissä, joista hän selviytyi välieriin eränsä kakkosena ajalla 24,05. Naisten 3-loikan karsinnassa Emma Pullola oli tuloksellaan 13,16 ensimmäinen karsiutuja eli karsinnan 13:s. Tuomas Kaukolahti sijoittui seitsemänneksi miesten 3-loikassa tuloksella 16,00.

Suomalaiset torstaina 11.7. (Suomen aikaa)

10.00 taekwondo: Jasmin Manninen (-62 kg) (välierät klo 15.00, finaalit klo 19.00).

10.30 yleisurheilu, naisten kuulantyöntö: Senja Mäkitörmä (finaali 21.15).

11.05 yleisurheilu, naisten 7-ottelu: Hertta Heikkinen ja Miia Sillman (100 M aj 11.05, korkeus 12.20, kuula 16.30, 200 m 20.25).

13.00 purjehdus: Oskari Muhonen, Catharina Sandman, Cecilia Sandman ja Alexander Grönblom.

14.00 koripallo, miehet, sijoitusottelu, sijat 9-10: Suomi – Kroatia.

15.00 rytminen voimistelu, 4-ottelu: Rebecca Gergalo.

18.20 yleisurheilu, naisten 200 m välierät: Anniina Kortetmaa (finaali klo 21.00).

19.35 yleisurheilu, naisten 100 m aitajuoksun välierät: Reetta Hurske (finaali 21.30).

19.50 yleisurheilu, miesten keihäänheiton finaali: Teo Takala.

 

Universiadeja voi seurata suorina lähetyksinä valikoiduista lajeista FISU TV:stä https://fisu.vhx.tv/browse

Universiadit, Napoli 3.-14.7.2019

Suomen joukkue ja Olympiakomitean kisasivut

Kilpailujen aikataulu ja tulospalvelu