Huippu-urheilun strategia määrittää myös TKI-toimintaa – vaikuttavuutta haetaan yhteistyöllä ja paremmalla koordinaatiolla

Suomalaisen huippu-urheilun suuntaviivat määrittelevät myös sen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa. Toimenpiteitä kohdistetaan sinne, missä uskotaan saatavan eniten vaikuttavuutta tai nähdään keskeisissä asioissa vielä olevan aukkoja. Huippu-urheilun osaamisohjelman kautta toimintaan saadaan systemaattisuutta ja parempaa koordinaatiota. Tulevaisuudessa tavoitteena on löytää uusia yhteistyökumppaneita ja rahoituskanavia huippu-urheilun tutkimustoimintaan.

Huippu-urheilumenestyksen parantamiseksi tarvitaan tutkittua tietoa ja näyttöön pohjautuvia toimintamalleja. Urheilusta nousevat tarpeet ja haasteet toimivat usein tutkimustoiminnan ja kehitysprojektien kohteina. Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen johtaja Aki Salo valottaa alkuun hieman terminologiaa.

– Varsinainen tutkimus on pitkäjänteistä toimintaa, jossa päästään harvoin nopeaan lopputulokseen. Myös rahoituksen saaminen voi kestää, ja ennen kuin tutkimuksen tulokset on jalkautettu takaisin urheiluun, aikaa on voinut kulua jo paljon. Tutkimustoiminta auttaakin usein siis tulevaisuuden urheilijoita. Kehitysprojekti sen sijaan voi koskea hyvinkin pientä, akuuttia ongelmaa. Tuloksia voidaan saada nopeastikin, hän kertoo.

Osaamisohjelman järjestäytymisen myötä on yhdessä Olympiakomitean lajiryhmävastaavien kanssa kartoitettu, millaisia projekteja lajeilla on käynnissä TKI-toimintaan liittyen.

– Systemaattisinta tutkimustyötä tehdään tällä hetkellä lumilajeissa Vuokatti-Rukan Olympiavalmennuskeskuksessa, jossa toimii myös Jyväskylän yliopiston liikuntateknologian yksikkö. Muuten toiminta on varsin vaihtelevaa, Salo toteaa.

Iso kuva muodostuu urheilun suuntaviivoista

Seuraavassa vaiheessa tavoitteena on rakentaa tulevaisuuden raamit huippu-urheilun TKI-projekteista. Listaa tarkastellaan suomalaisen urheilun isojen suuntaviivojen valossa ja etsitään aukkoja eli tutkimus- ja kehitystoimintaa ohjataan sinne, missä pystytään saamaan eniten vaikuttavuutta tai nähdään olevan eniten puutteita.

– Suunnittelemme keskeiset lähiajan, keskipitkän ja pitkän ajan tavoitteet ja suuntaviivat sekä hahmottelemme kokonaisuuksia, joilla on eniten merkitystä suomalaiselle huippu-urheilulle. Viimeiset kaksi vuotta on esimerkiksi rakennettu Tokion olympialaisten olosuhteisiin valmistautumista. Kun Pekingin talvikisat ovat ohi, on jo oltava suunnitelma seuraaviin talvikisoihin neljän vuoden päähän. Pitkän ajan kehitysprojekteja tarvitaan myös, ei voida katsoa vain yhtä olympiadia kerrallaan. Kesäkisojen osalta meidän pitäisi katsoa myös jo vuoteen 2028, vaikka lajien menestyksen kohdalla kyse ei olekaan pelkästään olympialaisista, huomauttaa Salo.

Tutkimuksen yhteiskunnallinen merkittävyys tärkeää rahoituksen näkökulmasta

Huippu-urheiluun liittyvään tutkimukseen on vaikeaa saada rahoitusta ja Salo toteaakin sen olevan ”palapelin kokoamista”. Tutkimusrahoituksen nykysuuntaus on kohti isoja konsortioita, eli hakijatahoja on useita toisiaan täydentävällä tietotaidolla. Tästä syystä eri yliopistot ja esimerkiksi yksityiset teknologiayritykset voivat olla hyvinkin potentiaalisia kumppaneita, eikä tutkittava aihe aina edes liity suoraan huippu-urheiluun.

– Suomessa tehdään paljon tutkimuksia ja meidän on osattava ajatella ”out of the box”, jolloin yllättäviltäkin tahoilta voi löytyä kiinnostavaa, huippu-urheiluun sovellettavaa tutkimusta. Tutkimusresurssit ovat pienet ja yhteistyötä tarvitaan. Eikä sovi unohtaa myöskään Jyväskylän yliopiston Liikuntatieteellistä tiedekuntaa ja sen merkitystä urheilututkimukselle.

Tietyissä apurahoissa tutkimuksen yhteiskunnallisen merkittävyyden osoittaminen on keskeistä. Huippu-urheilun tutkimuksessa tämän suoran merkittävyyden osoittaminen voi joskus olla haastavaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö pitää itse huippu-urheilua yhteiskunnallisesti merkittävänä asiana tukemalla sitä vuosittain, joten myös huippu-urheiluun liittyvän tutkimuksen tekeminen on perusteltua.

– Huippu-urheilu on meille suomalaisille tärkeää, mutta on rohkeasti osoitettava myös välilliset vaikutukset. Juuri julkaistun tutkimuksen mukaan Britanniassa huippu-urheilun yhteiskunnallinen merkitys on moninkertainen siihen laitetun panostuksen suhteen, kertoo Salo.

Yhteiskunnallinen merkittävyys tarkoittaa esimerkiksi myös sitä, että vaikka tutkimuksen kohderyhmänä ovat huippu-urheilijat, tuloksia voidaan viedä muualle yhteiskuntaan hyödynnettäväksi. Salo kertoo esimerkin huippu-urheilun tutkimuksista, jonka yhteiskunnallinen merkitys ei jää kenellekään epäselväksi.

– Aikoinaan tutkijoille annettiin tehtäväksi suunnitella valmennuksellinen laite, jolla sydämen sykettä voitaisiin seurata harjoituksen aikana. Tuohon aikaan osattiin jo tehdä hapenottokykytestejä laboratoriossa, mutta oikeaa harjoitustasoa laboratorion ulkopuolella ei pystytty helposti seuraamaan. Tästä hankkeesta syntyivät ensimmäiset sykemittarit. Erinomainen esimerkki urheilulähtöisestä ja täysin huippu-urheiluun tähtäävästä kehitystyöstä, jonka vaikutukset muualle nyky-yhteiskuntaan kaikki tuntevat.

Osaamisen kehittämisen erityistehtävään liittyvää kehitystyötä rahoittaa OKM

Yksi huippu-urheilun kehittämisen rahoittajatahoista on opetus- ja kulttuuriministeriö, joka myöntää vuosittain valtakunnallisille urheiluakatemioille ja valmennuskeskuksille rahoitusta osaamisen kehittämisen erityistehtävään. Toiminta on ollut hyvin pitkälti valmennuskeskuslähtöistä, mutta osaamisohjelma on ottanut myös tästä koordinointivastuuta toiminnan tehostamiseksi ja valtakunnallisen hyödyn lisäämiseksi. Rahoituksen saaminen velvoittaakin jakamaan kehityshankkeen tuloksia koko suomalaiselle huippu-urheiluverkostolle.

– Osaamisen kehittämiseen on viime vuonna voinut hakea rahoitusta kolmeen eri kokonaisuuteen: huippu-urheilun datastrategian mukaisten kokeiluprojektien toteuttamiseen, urheilijan terveyttä edistävän harjoittelun kehittämiseen tai huippu-urheilijan suorituskyvyn kehittämiseen, kertoo Salo.

– Yhteistyöllä voidaan saada enemmän vaikuttavuutta. Otetaan esimerkiksi alppimajat, joita löytyy jo Pajulahdesta, Vuokatista ja pian myös pääkaupunkiseudun urheiluakatemiasta Urheasta. Eri paikoissa voidaan pitää tutkimusasetelma samana, jolloin saadaan otantaa suuremmaksi tai tutkitaan vaikutuksia jokaisessa paikassa eri korkeudella toisiaan täydentäen. Huonoin tapa olisi tehdä tätä työtä ilman koordinointia, jolloin tuloksia ei voisi yhdistää.

Urheilijoiden infektioalttiuden tutkiminen käytännön esimerkki urheilulääketieteeseen liittyvästä tutkimuksesta

Hengitystieinfektiot vievät urheilijalta eniten terveitä harjoituspäiviä kauden aikana. Jo ennen koronapandemiaa käynnistettiin Olympiakomitean, KIHUn, Paavo Nurmi -keskuksen ja Turun yliopiston yhteinen tutkimus, jossa selvitetään hengitystieinfektioiden yleisyyttä, taudinaiheuttajia ja altistavia tekijöitä huippu-urheilijoilla. KIHUn ja Olympiakomitean ylilääkäri ja liikuntalääketieteen erikoislääkäri Maarit Valtonen kertoo, että virusdiagnostiikkamenetelmät on kehitetty jo yli 30 vuotta sitten, mutta tuona aikana maailmassa on julkaistu vain kaksi urheilijoihin liittyvää tutkimusta, joissa näitä menetelmiä on käytetty.

– Urheilulääketiede on vahvasti keskittynyt urheiluvammatutkimukseen ja korkeatasoinen tutkittu tieto urheilijan hengitystieinfektioista on puuttunut. Ainutlaatuisessa poikkitieteellisessä yhteistyössä meidän on ollut mahdollisuus paneutua tähän olennaiseen ja monimutkaiseen haasteeseen, Valtonen toteaa.

Tutkimussarja aloitettiin Pyeongchangin 2018 olympialaisissa, jossa näytteitä kerättiin systemaattisesti kaikilta hengitystieoireisilta urheilijoilta ja taustahenkilöiltä. Kisoissa oli mukana vieridiagnostiikkalaite (PCR), jolla paikan päällä pystyttiin havaitsemaan influenssa- ja RS-virukset. Näytteet tutkittiin kuitenkin Turun Yliopistossa vielä uudelleen laajemmalla menetelmällä. Kansainvälisen olympiakomitean tekemien tutkimusten mukaan talviolympiakisojen aikana vain 3-4 prosentilla urheilijoista oli hengitystieinfektioita eli ongelma ei näyttänyt kovin merkittävältä. Aikaisemmissa tutkimuksissa oireisilta kerätyistä näytteistä vain alle 30 prosentissa oli löydetty virusta ja tästä oli syntynyt käsitys, että urheilijan oireita aiheuttavatkin muut tekijät kuin infektiot, kuten astma tai allergia.

– Meillä oli asiasta ristiriitainen ajatus aikaisempien havaintojemme pohjalta. Kisaolosuhteissa kasaantuu kaikki infektioiden riskitekijät: pitkä matkustus, tiivis ja ahdas kisakyläelämä, runsaat lähikontaktit, fyysinen ja psyykkinen stressi ja se, että ollaan pahimpaan virusepidemia-aikaan liikkeellä. Yllättävää olympiatutkimuksessamme oli, että oireilua oli niinkin paljon, 45 %:lla urheilijoista, mutta vielä yllättävämpää oli se, että 75 prosentista oireisten näytteistä löytyi virus. Yhteensä tutkimuksissa löytyi yhdeksää eri virusta, kertoo Valtonen.

Tutkimuksen avulla hyviä käytäntöjä jatkoon

Pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisoissa Seefeldissä 2019 käytössä oli vielä tarkemmat varotoimenpiteet, mutta silti lähes 40 % urheilijoista sai infektio-oireita. Tällä kertaa tuloksia verrattiin samanikäiseen, ei-urheilevaan, verrokkiryhmään ja myös oireettomilta kerättiin nenänäytteet.

– Tutkimus vahvisti meille sen, että urheilijan riski saada hengitystieinfektio talvikauden arvokisojen aikana on suuri. Urheilijoiden riski sairastua oli 7-kertainen ei-urheileviin verrattuna ja kaksinkertainen oman joukkueen taustahenkilöihin verrattuna. Mielenkiintoista oli myös se, että virustartunnan saatuaan urheilijoille kehittyi lähes aina oireet. Muissa ryhmissä oireettomia tartuntoja oli enemmän. Iso kysymys on, mitä jatkossa voidaan tehdä infektioiden estämiseksi. Koronapandemia tuli tutkijan kannalta kyseenalaisena lahjana, koska sen seurauksena nähtiin, että kun ihmiset eivät liiku ja suojaustoimenpiteitä käytetään, infektiot saadaan loppumaan lähes kokonaan. Tulevaisuudessa onkin tutkittava, suojaavatko maskit ja lähikontaktien välttäminen urheilijoita myös silloin, kun ympärillä oleva elämä palaa normaaliksi, sanoo Valtonen.

Ainakin talvilajien arvokisoissa urheilijoilla on kohonnut riski verrokkiryhmään verrattuna saada hengitystieinfektio. Osa selittyy olosuhteilla, mutta joukkueen taustahenkilöihinkin verrattaessa riski on suurempi.

– Tuloksista nousee kysymys selittääkö fyysinen ja psyykkinen stressi suurempaa sairastumisriskiä urheilijoilla. Emme ole kuitenkaan tutkimuksissamme nähneet viitteitä siitä,, että urheilijoiden puolustusjärjestelmä olisi merkittävästi heikentynyt. Urheilijoilla ei ole muuta väestöä suurempaa riskiä vakaviin ja pitkittyneisiin taudinkuviin eikä virusinfektion aiheuttamiin komplikaatioihin.

Tutkimusta jatketaan ja vuoden seurantatutkimusaineisto hiihtäjiltä ja suunnistajilta on kerätty. Myös Tokiossa ja Pekingissä on tarkoitus edelleen kerätä näytteitä oiretilanteissa. Valtonen toteaa, että ilmiön ymmärtäminen on tärkeää ja tutkimuksesta saatavaa oppia voidaan hyödyntää muissakin väestöryhmissä. Flunssapäivien vähentäminen olisi kansantaloudellisestikin merkittävä asia. Tutkitun tiedon perusteella haetaan hyviä käytäntöjä siihen, miten eletään jatkossa. Jo nyt ollaan vakuuttuneita, että ilmateitse leviäviä virustartuntoja voidaan ehkäistä jo kaikille tutuiksi tulleilla toimenpiteillä: etäisyyksien pitämisellä, maskien käytöllä ja sillä, ettei toisten joukkoon mennä oireisena.

Artikkelin kuvassa parapyöräilijä Teppo Polvi Tokio-simulaattoritestissä. KIHUn laboratorion lämpötila on nostettu korkealle, jotta voitaisiin simuloida Tokion kilpailutilannetta mahdollisimman hyvin. Kuva: Harri Kapustamäki/KIHU