Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
30.04.2018 | Olympiakomitea

Maailmanmestareiden kanssa luistelua 10.5. – tai jotain ihan muuta!

Liikutaan yhdessä Unelmien liikuntapäivänä!

Lisää nyt oma tapahtumasi www.unelmienliikuntapäivä.fi. Tapahtumakartalla on jo yli 500 liikkumisen tempausta, ja kukin voi lisätä oman juttunsa – ihan oman pienenkin – mukaan.

Helsingin Luistelijoiden muodostelmaluistelujoukkue ja tuore maailmanmestari Marigold Ice Unity haluaa olla mukana innostamassa ihmisiä liikkumaan ja haastaa kaikki mukaan Unelmien liikuntapäivään.

Katso Marigold Ice Unityn iloinen kutsuvideo.

MIU järjestää Unelmien liikuntapäivänä 10.5. osana omaa treenipäiväänsä avoimet harjoitukset ”Muodostelmaluistelua maailmanmestareiden kanssa” ja kutsuu ihmiset kokeilemaan muodostelmaluistelua joukkueen opastuksella. Ennen harjoituksia lämmitellään yhdessä ulkona.

– Halukkaat pääsevät kokeilemaan miten sujuu esimerkiksi piiri, blokki, mylly tai läpimeno. Kaikenikäiset ja -tasoiset voivat osallistua, kertoo joukkueen valmentaja Anu Oksanen.

Osallistuminen päivään on parhaimmillaan hyvinkin helppoa: voitte järjestää jotain sisäisesti tai kutsua ulkopuolisiakin mukaan liikkumaan. Erityisiä isoja järjestelyjä ei tarvita. Muun muassa urheiluseuroille, yrityksille tai yhdistyksille tapahtumapäivä on erinomainen mahdollisuus tuoda omaa toimintaa näkyväksi paikkakunnallaan ihan keveällä toteutuksella. Samalla voi helposti mainostaa esimerkiksi tulevaa toimintaa. Mikään ei estä järjestämästä ”tapahtumaa” vai ihan omalle perheelle tai kaveriporukalle. Tärkeintä on liikkumisen ilo ja innostumme kaikki liikkumaan teemapäivänä!

Viime hetken helpot toteutusvinkit

· Yhteislenkki tai virkistävä kävelyretki

· Porrastreeni, muu ulkotreeni tai taukojumppa

· Avoimet harjoitukset, joita saa tulla seuraamaan

· Lajin kokeilukerta, ”testaa jotain ihan uutta!”

Muodostelmaluistelun lisäksi tapahtumakartalta löytyy lajeina jo ainakin salibandy, jalkapallo, koripallo, frisbeegolf, tanssi, roller derby, voimistelu, yleisurheilu, melonta, cheerleading, ultimate frisbee, keilaus ja golf.

Hyödynnä valmiit viestintämateriaalit

Tämän linkin takaa löytyviä materiaaleja voi vapaasti käyttää päivän viestinnässä. Tarjolla on esimerkiksi printattavia julisteita ja bannereita, joita voi käyttää nettisivuilla ja somekanavissa. Kutsu porukat mukaan! Ja muista viestiä myös paikallismedialle.

Näy somessa

Muista kertoa, että olette mukana tekemässä Unelmien liikuntapäivää! Viesti omilla kanavillanne, ja hyödynnä tapahtumapäivän tunnisteita #unelmienliikuntapäivä ja #drommotionsdag sekä alueellanne käytössä olevia tunnisteita. Ota myös Unelmien liikuntapäivän viralliset sometilit seurantaan Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä, niin mekin löydämme teidät paremmin!

Muista ilmoittautua mukaan tapahtumakartalle!

Ilmoita seuran tapahtuma unelmienliikuntapäivä.fi -palvelussa. Ihan kaikki tapahtumat, pienimmätkin, kannattaa ilmoittaa! Näin olemme kaikki yhdessä tekemässä Suomen suurinta liikuntatapahtumaa, joka näkyy ja kuuluu isosti myös mediassa. Sisäisen tapahtuman voi toteuttaa myös etkoina 9.5. Kaikki tapahtumansa ilmoittaneet osallistuvat liikettä lisäävien palkintojen arvontaan.

 

Lisätietoja: www.unelmienliikuntapäivä.fi

Kuva: Synchrophoto.eu

Lue lisää aiheesta