Uutiset Kaikki uutiset
Jaa facebookissaJaa twitterissäJaa linkedinissä

LiikunNaisia 26 vuotta – katsaus verkoston historiaan

Kuuluuko tämä urheilujärjestön tehtäviin? Ihmetteleviä kysymyksiä esitettiin, kun tasa-arvoasiat tulivat ensimmäisiä kertoja silloisen Suomen Liikunnan ja Urheilun, SLU:n, agendalle. LiikunNaiset-verkosto on toiminut tasa-arvon puolesta 26 vuotta.

Keskusjärjestöjen ja liittojen sisällä oli kyllä tehty tasa-arvotyötä, joskaan se ei näkynyt ulospäin. SLU:n perustaminen vuonna 1993 yhdisti kaikkien keskusjärjestöjen, lajiliittojen ja alueellisten toimijoiden tasa-arvotyön. Liikunnan naisverkosto LiikunNaiset perustettiin 19. lokakuuta, ja kulttuuriministeri Tytti Isohookana-Asunmaa perusti verkoston aloitteesta työryhmän selvittämään liikunnan tasa-arvoa. Työryhmän työ valmistui vuonna 1995.

– Naiset joutuivat kysymään lupaa keskusjärjestöltä, saavatko tehdä tasa-arvotyötä. Verkoston aktiivinen ja vahva työ yhdisti naiset ja muutamat miehet, muistelee LiikunNaisten historian toinen puheenjohtaja Birgitta Kervinen.

Suomi joutui kirimään

Liikunnan tasa-arvotyö alkoi itse asiassa jo vuonna 1991, kun silloinen Suomen Valtakunnan Urheiluliitto, SVUL, pyysi Suomen Naisten Liikuntakasvatusliitolta, SNLL:lta, ehdokasta Kööpenhaminan tasa-arvoseminaarin valmistelutyöryhmään. Kokoukseen osallistui seuraavana vuonna Ulla Mikkola. Pohjoismaiden urheilujärjestöissä Norja, Ruotsi ja Tanska olivat tasa-arvotyössä paljon Suomea pidemmällä. Suomella oli kova kirimisen paikka.

Kutsun LiikunNaisten ensimmäiseen, perustavaan kokoukseen allekirjoittivat Ulla Mikkolan lisäksi SNLL:n Merja Puro, Pyöräilyliiton Erja Hakkarainen, SVUL:n Pirjo Puskala ja Kerstin Ekman. Mikkolan rooli oli aivan keskeinen, ja hän oli verkoston ensimmäinen puheenjohtaja.

– Urheilun patriarkaalisia rakenteita ja miehisiä arvoja on ollut vaikea murtaa. Vaikka tytöt ja naiset harrastavat tätä nykyä liikuntaa siinä missä miehetkin ja ovat joissakin liikuntamuodoissa enemmistönäkin, on heidän määränsä johtotehtävissä vähäinen, todettiin.

Vuonna 1991 SVUL:n hallituksen 17 jäsenestä naisia oli neljä. Liittojen hallitusten jäsenistä naisia oli 12 prosenttia. Puheenjohtajana tai varapuheenjohtajana naisia oli 15, kun taas vastaavissa tehtävissä miehiä oli 118. Tasa-arvon toteutumista oli tahdottu, mutta siihen ei osoitettu varoja tai työntekijöitä kuten muissa Pohjoismaissa. Eurooppalainen urheilukonferenssi teki 23 jäsenmaansa keskuudessa kyselyn, joka osoitti, että tasa-arvon toteutumiseen oli vielä pitkä matka. Suomi sai kyselyssä välttävän arvosanan.

Yhteispelillä se sujui

Syksyllä 1993 XI Eurooppalainen urheilukonferenssi hyväksyi yksimielisesti suositukset naisten liikunnan kehittämiseksi. Urheilujärjestöille suositeltiin mm., että tavoitteiden toteutumista tulee seurata, analysoida ja raportoida, yhteistyötä ja tiedonvälitystä Euroopassa edistää, informaatiota päivittää ja järjestää koulutusta ja valmennusta niin naisille kuin miehille. Koulutuksen tarkoitus olisi auttaa ymmärtämään esteitä, joita naiset kohtaavat urheiluun liittyvissä työtehtävissään ja harrastuksissaan.

Vuonna 1994 Brightonin maailmanlaajuisessa konferenssissa 280 delegaattia 81 maasta hyväksyivät kansainvälisen naisliikunnan julistuksen ja strategian, jotka ovat sovellettavissa kaikissa maanosissa riippumatta maan kehitystasosta. Strategiassa kehotetaan muun muassa perustamaan työryhmiä, jotka voivat tukea ja seurata sukupuolten samanarvoisuuden toteutumista.

Opetusministeriön liikuntayksikön johtaja Raija Mattila lähti tarmokkaasti ajamaan asiaa. OPM myönsi SLU:lle määrärahan, että hanke saatiin käynnistettyä. Piikkarit-työryhmän raportti on ohjannut suomalaista liikunnan tasa-arvotyötä vuodesta 1995 lähtien.

– Hyvin tehty työ kantoi pitkälle, sanoo silloin SLU:n yhteyspäällikkönä toiminut Maija Innanen.

Ensin käynnistyi mentorointi, johon tuli mukaan myös Naisjohtajainstituutti. Mentoroinnissa koulutettiin 55 naista. Se poiki mentorointiohjelmia myös muualle Suomessa. LiikunNaiset-verkoston hengen kautta tasa-arvotyö laajeni koko maahan. Omat LiikunNaiset-ryhmät kokoontuivat muun muassa Tampereella ja Oulussa. Kenttää aktivoitiin myös mittaamalla, paljonko molempia sukupuolia on erilaisissa tehtävissä. Liitoille annettiin tästä suositukset, mutta ei sanktioita.

Alkuvuosina LiikunNaiset sai lähinnä  pullakahvirahaa opetusministeriön rahoituksesta, mutta myös eri tahot, kuten eduskunta ja ministeriöt, kutsuivat verkostoa vieraakseen.

– Hankkeeseen oli poliittista tahtoa. Tapaamisiin osallistui paljon ihmisiä. Yhteispeli ja halu tehdä työtä tasa-arvon edistämiseksi oli hyvä ja ilmapiiri innostunut, Maija Innanen sanoo.

– Ihan näihin päiviin asti olemme saaneet nauttia, että suomalaisen urheilun tasa-arvotyöstä on noussut aivan malliesimerkki, Birgitta Kervinen sanoo.

 

Kirjoittaja Ulla-Maija Paavilainen on itsekin toiminut LiikunNaiset-verkoston puheenjohtajana.

Valtakunnallinen LiikunNaiset-verkosto on liikuntajärjestöissä ja muissa liikunta-alan tehtävissä toimivien vapaamuotoinen ryhmittymä tasa-arvon edistämiseksi. Verkoston toimintaa uudistetaan vuonna 2020.

Lisätietoja