Yksinkertaistunut nykyarki haastaa monipuolisten perusliikuntataitojen hankkimisen – “Koululiikunnalla olisi huikeat mahdollisuudet tuottaa perusliikuntataitoja, mutta sen varaan ei voi laskea”

Vanhempien antama tuki on tärkeää, kun lapset ja nuoret opettelevat monipuolisia liikuntataitoja. Tarjoaako pelkistynyt nykyarki tarpeeksi ärsykkeitä lapsille ja minkälainen merkitys monipuolisella harjoittelulla on tavoitteellisesti urheileville nuorille? Edufutura Jyväskylän työelämäprofessori Sami Kalaja ja Olympiakomitean joukkuepelien lajiryhmävastaava Lauri Hakala puhuvat perusliikuntataitojen puolesta, mutta ovat huolissaan yhä vähenevästä liikunnan määrästä.

– Jos on paljon perusliikuntataitoja ja laaja liikevarasto, mahdollisuudet valita oma liikuntalaji ovat myös suuremmat. Meidän yhteiskunnassa, jossa korostetaan yksilön vapautta valita, tämä on hyvin tärkeä tekijä. Se on ihan loogista, että jos joku ei osaa uida, niin potentiaalisten harrastusten listalta voi pyyhkiä esimerkiksi uimahypyt pois.

Näin toteaa Jyväskylän yliopiston työelämäprofessori Sami Kalaja, kun hänelle annetaan tehtäväksi arvioida monipuolisten perusliikuntataitojen merkitystä tavoitteellisesti urheilevalle nuorelle. Mitä nämä perusliikuntataidot sitten oikein ovat? Ne jaotellaan yleisesti kolmeen eri osa-alueeseen; tasapaino-, liikkumis- ja välineenkäsittelytaitoihin. Yhdessä kaikki kolme osa-aluetta luovat pohjan perusliikuntataidoille, jotka ovat edellytys ja hyvä pohja lajikohtaisille taidoille. Perusliikuntataitoihin voidaan laskea myös erityisesti joukkuelajeissa suureen rooliin nouseva pelaamisen taito. Jotta joukkue voi menestyä, pitää yksittäisten pelaajien ymmärtää hyökkäyksen ja puolustuksen syvyyttä.

Olympiakomiteassa joukkuelajien lajiryhmävastaavana toimivan Lauri Hakalan mukaan perusliikuntataitojen hankkimisella on useampi kuin yksi positiivinen vaikutus. Samalla hän haluaa kuitenkin muistuttaa, että oman päälajin harjoittelua pitää uskaltaa tehdä jo hyvissä ajoin.

– Psykologinen vapaus, variaatio, mahdollisuus rakastua moneen erilaiseen lajiin, kuin myös erilaiset terveysaspektitkin. Samaan hengenvetoon sanon kuitenkin, että liika monipuolisuus ei ole aina hyvästä. Jos haluat tulla hyväksi jossain lajissa, sinun täytyy kyetä kaventamaan ja keskittämään harjoittelua. Todellisuudessa maailman huiput pystyvät harjoittelemaan monipuolisesti, vaikka erikoistuminen omaan lajiin olisi tapahtunut jo nuorena, Hakala kertoo.

Monipuolisten perusliikuntataitojen kartuttamisella voi välttää myös turhia loukkaantumisia ja rasitusvammoja. Riittävä ja monipuolinen liikuntakuormitus sekä kehon hallinnan harjoitteet ovat tuki- ja liikuntaelinten kasvaessa erittäin tärkeitä. Kalaja muistuttaa, että positiiviset vaikutukset eivät jää vain fyysisten ominaisuuksien puolelle.

– Toinen hyvin tärkeä perustelu perusliikuntataitojen tärkeydelle on fyysisen kuormittavuuden näkökulma. Jos tehdään asioita hyvin yksinkertaisesti, altistuminen loukkaantumiselle ja rasitusvammoille on suurempi. Myös psyykkinen loppuunpalaminen ja sosiaalinen eristäytyminen nostavat päätään, kuin asioita on tehty liian yksipuolisesti, Kalaja kertoo.

Koululiikunnassa on potentiaalia, mutta sen varaan ei voi laskea

Vuonna 2016 käyttöön otettu liikunnan uusi opetussuunnitelma nosti keskiöön motoriset perustaidot ja niiden kehittämisen. Perinteisten kilpalajien, kuten joukkuelajien tai vaikkapa yleisurheilun lajitaidot jäivät uudessa suunnitelmassa sivurooliin. Koululiikuntaa ja kilpaurheilua ei aseteta vastakkain, mutta koululiikunnan tehtävänä ei ole palvella yksittäisten kilpalajien intressejä.

Kalaja ja Hakala ovat molemmat sitä mieltä, että koululiikunnassa on paljon potentiaalia – mutta sen varaan ei voi yksinkertaisesti laskea liikaa. Tuntimäärä on suhteellisen pieni ja logistiset ongelmat varsinkin kaupunkiolosuhteissa aiheuttavat päänvaivaa.

– Meillä on valitettavasti EU:n tasolla häntäpään liikuntatuntimäärät koulussa. Koululiikunnalla olisi huikeat mahdollisuudet tuottaa perusliikuntataitoja ja fyysistä aktiivisuutta, mutta tunteja on kaksi tai kolme viikossa – joista noin puolet menee siirtymisiin ja järjestäytymiseen. Koululiikunta on tärkeää, mutta sen varaan ei voi laskea liikaa. Vanhemmat ovat tässäkin asiassa paljon vartijana, Kalaja toteaa.

Hakalalla on mielessään konkreettisia ehdotuksia, joilla koululiikunnasta saataisiin mielekkäämpää ja nuoret saisivat kilpailukokemuksia useammasta eri lajista.

– Lasten pitäisi päästä kokeilemaan monia eri lajeja ja niiden lajien yksilökohtaisia taitoja, lajikokeilut voisivat toimia tässä. Kun kokeillaan tarpeeksi montaa lajia, saadaan käyttöön jo melko laaja liikevarasto. Samalla lapset saisivat myös kilpailukokemuksia useista eri lajeista. Koulujen joukkueet voisivat pelata toisiaan vastaan, jotta saataisiin luotua myös yhteisöllisyyden tunnetta, Hakala kertoo.

Nykyarki on vienyt pohjan monipuoliselta liikkumiselta

Nykypäivänä lapset ja nuoret eivät käytännössä voi välttyä erilaisilta älylaitteilta ja niiden käytöltä. Jo hyvin pienet lapset oppivat käyttämään kosketusnäyttöpuhelimia ja “oma puhelin” löytyy yhä useammalta koululaiselta.

Hakala ja Kalaja ovat yksimielisiä siitä, että nykyarki tuo selvästi omat haasteensa lasten liikkumiseen. Älylaitteiden aikakaudella lasten ja nuorten liikuntamäärät ovat vähenemään päin ja arki on motorisesti yksipuolistunut aikaisempiin aikoihin verrattuna.

– Liikuntaärsykkeitä nykyarki ei tarjoa tarpeeksi. Nykyarki on samalla paljon vaativampaa vanhemmille ja työt ovat hankalampia. Nykyarkeen tarvittaisiin paljon enemmän liikuntaa, urheilua ja ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita näistä asioista, Hakala toteaa.

Kalajan mukaan useat eri tutkimukset vahvistavat yksipuolisen nykyarjen negatiiviset vaikutukset. Perusliikuntataidot kehittyvät yksinkertaisistakin asioista, kuten mattojen tamppaamisesta ja pihoilla pelattavista leikeistä. Yhä useampi lapsi kulkee myös koulumatkat auton tai bussin kyydissä, mikä ei ole Kalajan mielestä hyvä kehitys.

– Koulumatkat ovat hyvä esimerkki huonosta kehityksestä. Tein itse jyväskyläläisille koululaisille motoriikkamittauksia ja kysyin heiltä, millä tavalla he tulevat kouluun. Kun vertasin kouluun tulotapaa oppilaiden tasapainotestien tuloksiin, paremmat tulokset saivat ne, jotka tulivat polkupyörällä kouluun.

Vaikka vanhempien elämästä on tullutkin nykypäivänä hektisempää ja vapaa-aika lasten kanssa voi olla vähäistä, jää valinta työsähköpostien ja puistoreissun välillä usein kuitenkin yksilön valinnaksi. Hakala haluaa muistuttaa, että lasten kanssa vietetty aika on arvokasta.

– Se on myös yleinen hyvä, että vanhemmat viettävät aikaa lastensa kanssa. Se liikuntamäärä mikä tulee seuroissa ei yksinkertaisesti riitä, vaan lasten pitäisi pystyä liikkumaan myös vanhempiensa kanssa. Niin pitkään kuin se ei ole koulurakenteessamme, että liikutaan paljon – niin perheen rooli jää suureksi, Hakala kertoo.

Monilajisuus ja monipuolisuus eivät ole sama asia

Monipuolisuus on siis kiistatta arvokas elementti nuorten harjoittelussa, mutta kuinka tärkeää on monilajisuus? Monipuolisuus ja monilajisuus eivät ole toistensa synonyymeja; nuori voi harrastaa useampaa lajia, mutta harjoittelu voi silti olla hyvin yksipuolista. Toisaalta vain yhtä lajia harrastava lapsi voi harjoitella hyvinkin monipuolisesti, mutta tämä vaatii usein hyvää ja osaavaa valmennusta.

Useat tutkimukset osoittavat, että useimmilla maailman huipuilla urheilussa on monilajitausta. Huiput ovat nuoruudessaan harrastaneet kilpailumielessä useita eri lajeja ennen varsinaista päälajin valintaansa. Kalaja nostaa esille saksalaisen tutkimuskatsauksen aiheesta.

– Saksalainen Arne Gullich on tehnyt asiasta erittäin hienon tutkimuskatsauksen, jonka mukaan monilajisuudessa oli vahva yhteys huipulle pääsemiseen. Tutkijat selittivät tätä oppimaan oppimisen taidoilla, eli kilpailemalla toisessa lajissa urheilija oppii asioita, joista on hyötyä myös omassa lajissa, Kalaja kertoo.

Erityyppiset valmentajat, erilaiset valmennusryhmät ja erilaiset harjoitteluympäristöt ovat kaikki hyödyllisiä tekijöitä oppimaan oppimisen kannalta. Kalaja kertoo, että kilpailukokemusten kerääminen useista erilaisista lajeista on myös erittäin kehittävää. Joukkuepeliä päälajinaan harrastavan nuoren olisi hyvä saada kilpailukokemusta lajista, jossa suoritukseen lopputulokseen voi vaikuttaa vain yksilö. Lajirajat ylittävää yhteistyötä pitäisi tulevaisuudessa olla Kalajan mielestä paljon enemmän.

Mielenkiintoista keskustelua herättää myös kysymys siitä, kuinka aikaisin urheilijanuorten pitäisi valita päälajinsa. Kalaja pääsi osallistumaan muutama vuosi sitten Saksassa konferenssiin, joka käsitteli maan urheilun nykytilannetta ja tulevaisuutta. Päälajin valintaikä huolestutti myös saksalaisia.

– Saksassa oltiin muun muassa eniten huolestuneita siitä, että päälajin valintaikää pitäisi lykätä myöhemmäksi. Saksassa keski-ikä päälajin valintaan on 14,4 vuotta, kun Suomessa vastaava luku on yhdeksän vuotta. Norjassa, maailman parhaassa talviurheilumaassa, kyseinen luku on 15,6 vuotta. Päälaji valitaan Suomessa siis poikkeuksellisen aikaisin. Omaa lajia voi kyllä tehdä enemmän kuin muita lajeja, mutta roikottaisin muita lajeja mukana melko pitkään, Kalaja huomauttaa.

Vaikka yksinkertaistunut nykyarki, vähäiset koululiikuntamäärät ja lasten liikkumisen vähentyminen herättävätkin kaikki huolta tulevaisuudesta, Kalaja jaksaa uskoa, että suuntaa saadaan korjattua uusilla innovaatioilla.

– Näen erittäin merkittävänä tekijänä sen, että meillä on ympäristöjä, joissa on mahdollista olla fyysisesti aktiivinen, liikkua ja kehittää taitoja. Ympäristöt, jotka houkuttelevat liikkumaan, mahdollistavat fyysisen aktiivisuuden ja samalla kehittävät näitä taitoja ovat kyllä kullan arvoisia. Hollannissa on paljon “Skills Garden” -puistoja, jonka tyyppisiä ideoita olisi mukava nähdä myös enemmän Suomessa, Kalaja kertoo.

Liikuntapuistot ovat suunniteltu niin, että fyysisesti pienellä alueella voi harjoittaa useita eri liikuntamuotoja. “Skills Garden” -puistoihin ovat tervetulleita niin lapset kuin aikuisetkin ja niitä käytetään nuorten liikuntatunnien ohella myös muun muassa kuntoutusohjelmissa. Toivon mukaan “taitopuistot” valtaavat kotimaan kadut jo lähitulevaisuudessa.

Vanhemmuuden rooleista keskustellaan Koko Suomen urheiluvanhempainillassa tiistaina 18.5. klo 18 alkaen. Studiossa aiheesta keskustelemassa Reijo Jylhä, Anna-Liisa Tilus, Outi Aarresola, Saara Kuusinen ja Shawn Huff. Tervetuloa mukaan verkkolähetykseen: livekatsomo.fi/urheiluvanhempainilta.