Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
14.05.2021 | Olympiakomitea

Unelmien liikuntapäivässä näkyi liikkumisen ilo

Vuosittain järjestettävä Unelmien liikuntapäivä innosti tänäkin vuonna kokeilemaan ja jakamaan monenlaisia tapoja liikkua poikkeuksellisissa olosuhteissa. Kaikenlaisen liikkumisen juhlapäivänä liikuttiin aktiivisesti eri puolilla Suomea. Koronan vuoksi liikkumisen ilo tehtiin näkyväksi tapahtumakartan sijaan sosiaalisessa mediassa jo toisen kerran.  Kiitos, kun olitte mukana!

Monenlaista vastuullista liikkumista

Unelmien liikuntapäivänä liikuttiin vastuullisesti ja luovat liikkumisen ideat ansaitsevat kiitoksensa!

Lukuisat kunnat, järjestöt ja yritykset kannustivat ja haastoivat ihmisiä liikkumaan. Kuvista välittyi jaettu tekemisen ilo, vaikka oltiinkin fyysisesti erillään. Päivää väritti laaja liikunta- ja urheilulajien kirjo! Urheiluseuroissa liikuttiin ikäryhmästä ja paikkakunnasta riippuen joko pienessä porukassa tai itsekseen.

Arkipäivä mahdollisti yhdessä liikkumisen päiväkodeissa, kouluissa ja työpaikoilla. Päivään osallistuttiin sekä etänä että läsnä yhteisten liikkumistuokioiden tai -haasteiden muodossa. Unelmien liikuntapäivä yhdistettiin joissain yhteisöissä osaksi muita liikkumiseen kannustavia kampanjoita ja hankkeita, kuten liikunnallista teemaviikkoa.

Tavallisia liikkumisen unelmia

Liikkumisen unelmat elävät kaikenikäisillä ympäri Suomen. Päivä osoitti, että ne voivat olla pieniä arjen asioita, joita voi toteuttaa omassa jokapäiväisessä ympäristössä – olohuoneessa, kotipihalla tai lähimetsässä. Paikoin sateisesta säästä huolimatta luontoon lähdettiin reippailemaan yksin, perheen tai kaverin kanssa. Kuluneen vuoden aikana suuresti suosiotaan kasvattanut ulkoliikunta näkyi vahvasti myös 10.5. Ulkolajit pyörälenkeistä puistojumppaan ja polkujuoksusta porrastreeneihin innostivat eri-ikäisiä ihmisiä liikkeelle.

Liikkumisen juhlapäivää edeltänyt äitienpäivä innoitti jakamaan etenkin perheen yhteisiä liikuntatunnelmia jo etukäteen. Arkipäivään osunut liikuntapäivä sen sijaan nosti esille, kuinka helppoa ja hauskaa arjen aktiivisuuden lisääminen on. Osa saattoi osallistua esimerkiksi työyhteisön tai muun oman verkoston järjestämään liikuntatuokioon päivällä ja liikkua illemmalla vielä oman mieltymyksensä mukaan.

Unelmien liikuntapäivä on parhaimmillaan nimenomaan sitä, että ottaa aikaa itselleen ja tekee niitä asioita, joista nauttii.

– Moni ei pelkästään jakanut omaa liikuntahetkeään, vaan avasi myös tarinan oman liikkumisensa takana. Päivä sai miettimään, mitä liikunta itselle oikeastaan merkitsee. Osa suuntasi katsetta jo tulevaan kuvailemalla, millainen oma unelmien liikuntapäivä olisi sitten, kun liikkuminen on jälleen vapaampaa, toteaa liikunnallisen elämäntavan erityisasiantuntija Matleena Livson Olympiakomiteasta.

Päivän tunnelmista pääset nauttimaan somessa tunnisteella #unelmienliikuntapäivä.

 

Unelmien liikuntapäivä 10.5. on kaikenlaisen liikkumisen kokeilu- ja pop-up päivä, joka järjestettiin jo kuudetta kertaa. Päivän tavoitteena on innostaa ihmisiä liikkumaan yhdessä ja löytämään uusia tapoja liikkua. Unelmien liikuntapäivä on osa YK:n terveysjärjestö WHO:n Move for Health -päivää. Sitä ovat edistämässä monet liikunta-, urheilu- ja terveysorganisaatiot. Kokonaisuutta koordinoi ja tapahtumasivustoa ylläpitää Suomen Olympiakomitea. 

Lue lisää aiheesta