Vili Jaakolan ja Kim Forsblomin vieraskynä: Kieli luo todellisuutta
Kieli luo todellisuutta myös urheilussa, siksi olisi arvokasta pysähtyä pohtimaan arkipuheessa käyttämiämme sanoja ja ilmaisuja. Vaikka aikuisen korvaan tuttu sanonta voi kuulostaa harmittomalta kielikuvalta, voi samat sanat luoda nuorelle urheilijalle täysin toisenlaista, jopa haitallista todellisuutta.
Yksinkertainen esimerkki liittyy onnistumisiin. Todella usein urheilijoiden kielessä onnistuneen suorituksen vastakohtana on epäonnistuminen. Urheilija kokee siis harjoituksissakin olevansa jokaisen suorituksen kohdalla tilanteessa, jossa hän joko onnistuu tai epäonnistuu. Tällöin mustan ja valkoisen välissä ei ole lainkaan harmaita sävyjä. Itseluottamuksen tukemisen kannalta olisikin hedelmällisempää puhua virheistä ja varsinkin hyvistä yrityksistä, joiden lopputulos ei miellytä. Näin urheilijoiden olisi helpompi olla hieman armollisempia suorituksiaan (ja itseään!) kohtaan.
Kieli luo myös urheilijoiden itsetuntoon ja kehonkuvaan liittyvää todellisuutta. Kehonkuvalla tarkoitetaan yksilön kehon kokoon ja muotoon liittyviä tunteita, asenteita ja käsityksiä. Kehonkuva ei siis varsinaisesti kerro mitään kehosta tai sen ulkonäöstä, vaan siitä, miten oman kehonsa mieltää ja minkälaisia merkityksiä siihen liittää (Syömishäiriöliitto).
Kokemus omasta kehonkuvasta rakentuu vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa ja on osittain riippuvaista siitä, mitä ympäristö yksilöltä odottaa. Ympäristössä, jossa urheilija altistuu jatkuvasti yksilöiden omaa ja muiden kehon ulkomuotoa ja ominaisuuksia koskevalle kommentoinnille on olemassa riski, että yksilö näkee muiden epäedulliseksi kokemia piirteitä entistä enemmän myös itsessään. Tällainen omaa ja muiden kehoa koskeva julkinen kommentointi on omiaan lisäämään urheilijoiden kehotyytymättömyyttä, mikä saattaa näkyä mm. heikentyneenä itsetuntona.
Kehotyytymättömyys ei sinänsä ole itsenäinen ongelma, vaan se liittyy usein yksilön tarpeeseen muokata kehoaan eri keinoin toivotun kaltaiseksi. Keinot tähän voivat olla moninaiset, mutta yleisesti nämä eivät ole psyykkistä hyvinvointia tai urheilullisuuttakaan lisääviä. Kehotyytymättömyys voi mm. heijastua yksilön tarpeeseen kontrolloida ja rajoittaa ravinnonsaantiaan, jolloin kehon nälkä- ja kylläisyysviestit voivat jäädä toissijaiseksi. Tällöin ruokailuista tulee herkästi suorituksenomaisia hetkiä, jotka edelleen nähdään musta-valkoisesti tavoitetta edistävinä tai siitä poispäintyöntävinä. Terve keho- ja ruokasuhde kulkevat usein käsi kädessä ja edistävät urheilijan henkistä hyvinvointia.
Edistääksemme tervettä keho- ja ruokasuhdetta sekä hyvinvointia omassa ympäristössämme, meidän jokaisen tulisikin pohtia omalla kohdallamme, miten puhumme tai ajattelemme omasta tai muiden kehon ulkomuodosta tai esimerkiksi painosta. Lisäksi on meidän valintamme, miten suhtaudumme tämänkaltaiseen puheeseen ja käyttäytymiseen omassa lähipiirissämme ja toimintaympäristössämme. Hyvänä ohjeena toimii se, että kehon ulkomuodon tai painon kommentointi ei kuulu lasten eikä nuorten urheiluympäristöön.
Blogin ovat kirjoittaneet urheiluravitsemuksen asiantuntija Vili Jaakola ja psyykkinen valmentaja Kim Forsblom. Molemmat työskentelevät Pääkaupunkiseudun urheiluakatemiassa Urheassa.
Lisää keskustelua aiheesta urheilevien nuorten vanhemmille suunnatussa webinaarissa 13.2. klo 18. Linkki webinaariin löytyy tapahtumapäivänä Olympiakomitean verkkosivuilta.